Kävin ohjaajani Tuulan kanssa tutustumassa Järvenpään lukion erityisopettajan työhön 25.11. Meidät vastaanotti erityisopettaja Irina Heikkilä-Hänninen. Melko pian selvisi, että lukion erityisopettajan työ on kovin erilaista kuin meidän ammatillisella puolellamme. Irina Heikkilä-Hänninen kertoi, että työ painottuu lukitestaukseen ja lukilausuntojen kirjoittamiseen ylioppilastutkintolautakunnalle. Lukion lisäksi hän on yhden päivän myös yläkoulun puolella ja siellä työ painottuu 9.-luokkalaisten lukioon valmentautumiseen.Ensimmäisessä jaksossa kaikille 300 opiskelijalle tehdään lukiossa lukitestaus. Heikkilä-Hänninen kertoi, ettei tee testiä kokonaisuudessaan vaan siitä on valittu sanelutehtävä, ns. Tarzan-teksti ja etsi virheet -osio. Noin 60 opiskelijaa jää seulassa kiinni ja nämä opiskelijat erityisopettaja yleensä haastattelee. Haastattelun perusteella päätetään tehdäänkö tarkempi lukitesti vai onko kyse vain lukunopeuden hitaudesta, joka johtuu useimmiten harjaantumattomuudesta. Yleensä oikeinkirjoituksen virheet saneluosuudessa kertovat todellisesta lukivaikeudesta varmimmin. Näille tehdään useimmiten lisätestit ja niitä on vuosittain noin 10 - 15.
Niille, joilla lukivaikeutta on tehdään erillinen lukilausunto ylioppilastutkintolautakuntaa varten ja kartoitetaan, mitä erillisiä tukioimia yliopppilaskirjoituksissa tarvitaan. Testin perusteella katsotaan myös opiskelijan kanssa yhdessä, millaisia haasteita lukemisessa ja kirjoittamisessa on. Myös opettajilta pyydetään havaintoja opiskelijan oppimisesta ja siinä esiintyvistä haasteista. Joskus opettajan ja opiskelijan havainnot voivat olla ristiriitaisiakin.
Sillä resurssilla, mitä erityisopettajalla tällä hetkellä on lukiossa, ei ole mahdollista olla mukana oppitunneilla eikä opiskelijalle ole tarjota juurikaan erityisopettajan tukea. Opiskelijan omalle vastuulle jää kertoa aineenopettajille omasta lukivaikeudesta ja tarvitsemistaan tukitoimista. Opettajilla on mahdollisuus antaa tukiopetusta ja lisäaikaa tehtävien ja kokeiden tekemiseen lukivaikeuden perusteella. Erityisopettaja opastaa jonkin verran opiskelutekniikassa ja suunnitteilla on tähän oma kurssi, jossa käytäisiin läpi oppimisen ja lukemisen tekniikoita ja strategioita. Lisäksi kielissä ja matematiikassa on erillisiä tukikursseja.
Lukiossa on käytössä lomake Erityisen tuen pedagoginen suunnitelma, jossa kerrotaan erityisen tuen perusteet, tukitoimet ja ennakkosuunnitelma mahdollisista erityisjärjestelyistä ylioppilaskirjoituksissa. Erityisopettaja ei kuitenkaan ollut vielä tehnyt yhtään tällaista suunnitelmaa vielä tänä vuonna.
Kyselin myös, onko lukiossa nähtävissä jaksamisen ja mielenterveyden pulmiin liittyviä onglemia ja Heikkilä-Hännisen mukaan niitä toki on. Uupumista näkyy nimenomaan niillä opiskelijoilla, joilla on oppimisvaikeuksia ja joilla on heikko opintomenestys ja pohja peruskoulusta. Lukiossa on järjestetty stressinhallinta- ja jännnittäjäryhmiä, joissa pyritään käsittelemään stressiin ja opiskelustrategioihin liittyviä teemoja. Lisäksi lukiossa toimii moniammatillinen ryhmä, johon kuuluu opinto-ohjaaja, 2 terveydenhoitajaa, kuraattori ja psykologi. Se ei kuitenkaan tuntunut kokoontuvan niin usein kuin meillä.
Haasteelliseksi Heikkilä-Hänninen koki työn yksinäisyyden, sillä Järvenpäässä ei ole muita lukion erityisopettajia kuin hän ja työ peruskoulussa ja ammattillisissa oppilaitoksissa on niin erilaista. Hän on tehnyt yhteistyötä muiden lukioiden erityisopettajien kanssa ja konsultoinut heitä tarvittaessa. Myöskään opettajien tai opinto-ohjaajan kanssa ei ole kovin paljon yhteistyötä. Työn byrokraattisuus myös vaivasi jonkin verran. Hänen mielestään voisi olla enemmän avointa toimintaa, kun nyt hänen työstään suurin osa tapahtuu suljetun oven takana. Lukiota työympäristönä hän piti kuitenkin innostavana, sillä opiskelijat ja kollegat ovat motivoituneita. Työssä ei myöskään kulu aikaa käytöshäiriöiden selvittämiseen eikä poissaolojenkaan selvittämiseen juuri lainkaan. Järvenpään lukio poikkeaakin ehkä jonkin verran lukioista keskimäärin, sillä se on hyvin haluttu opiskelupaikka ja pääsyvaatimukset ovat melko korkeat.
Kuin yhdestä suusta totesimme Tuulan kanssa poislähtiessämme, ettei lukio välttämättä olisi meille sopiva paikka. Meille tuli sellainen tunne, että kuolisimme tylsyyteen siellä. Meidän työnkuvaamme tuntuu kuuluvan paljon enemmän yhteistyötä ja tapaamisia opiskelijoiden ja opettajien sekä muiden toimijoiden kanssa. Työnkuvamme tuntui monipuolisemmalta, vaikka sekin on joskus taakka.
Linkit:
Järvenpään lukio erityisopetus
Järvenpään lukio tukitoimet /yhteystiedot
Olitpa hyvin kiteyttänyt käyntimme! Ihan avartava käynti oli minustakin ja sain kuvaa lukiossa työskentelystä. Toisaalta varmaan jossain toisessa lukiossa saattaa olla ihan toisenlaista.
VastaaPoista