sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Osaamisportfolio: Vahvuuksia hyödyntäen kohti reformia

Päätin sittenkin yrittää valmistua etuajassa, sillä myyränelämäni kävi jotenkin ahtaaksi. Olin suunnitellut mielessäni portfoliota jo pitkän aikaa ja tiesin, mihin muotoon sen toteuttaisin. Asiat, joita esittäisin, olivat jo myös valikoituneet. Toteutan portfolioni mobilen muodossa. Kielitoimiston sanakirja sanoo mobilesta, että se on "taideteos, jossa on liikkuvia asioita. Mielestäni erityisopettajan työhön kuuluu myös paljon liikkuvia osia, joten senkin takia muoto on sopiva.



Mobilen keskiosa kuvaa minua ennen erityisopettaja opintoja: "Tässä minä olen: vähän puutteellisena, mutta jotenkin toimivana, sydän paikallaan." Koulutus antoi lisäeväitä ja teki minusta erityisopettajan kuin liikkuvat osat tekevät mobilen. Halusin rakentaa mobilen jostain luonnonmateriaalista ja siksi käytin työssäni tuohta, koska luonnollisuus ja aitous on osa minua. Tuohen kappaleisiin olen kirjoittanut niitä keskeisiä asioita opinnoistani, jotka ovat jääneet elävimmin mieleeni. Liitin tuohenpalat toisiinsa niinellä. Näitä niini-tuohinauhoja on kuusi.



Yksi kaikkein vaikuttavimmista ja kiinnostavimmista opintokokonaisuuksista on ollut minulle Työ- ja verkostoyhteistyön kokonaisuus. Aloin suunnittella sitä heti, kun kuulin tehtävästä. Valitsin yhteistyöverkoston laajentamisen kantavaksi teemaksi mielen hyvinvoinnin edistämisen sekä erityisopetuksen kentän moninaisuuteen tutustumisen. Tutustuin vierailujen kautta muun muassa aistivammaisuuteen, monikulttuurisuuteen, mielenterveyden ammattilaisiin ja tukimuotoihin ja erilaisiin järjestöihin. Monista vierailuista sain todellisia yhteistyökumppaneita ja hienoja ideoita.

Toinen asia, jota olen pohtinut paljon on ollut opetusharjoitteluni keskeisin asia: positiivisen psykologian käyttö erityisopettajan työssä sekä opiskelijoiden vahvuuksien tunnistaminen. Tutustuin alan kirjallisuuteen, kävin luennoilla ja toteutin VIA-vahvuuskyselyä erilaisten ryhmien ja yksilöiden kanssa. Opin myös itsestäni vahvuuskyselyn ja teorian kautta. Positiivisen psykologian mukaan on  6 hyvettä ja niiden alla on 24 luonteenvahvuutta.




Hyveet ovat viisaus, rohkeus, inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus henkisyys. Luonteenvahvuudet ovat luovuus, uteliaisuus, arviointikyky, oppimisen ilo, näkökulmanottokyky, urheus, sinnikkyys, rehellisyys, innokkuus, rakkaus, ystävällisyys, sosiaalinen älykkyys, ryhmätyötaidot, reiluus, johtajuus, anteeksiantavuus, vaatimattomuus, harkitsevuus, itsesäätely, kauneuden ja erinomaisuuden arvostaminen, kiitollisuus, toiveikkuus, huumori, hengellisyys.




Tummempaa sävyä näiden myönteisten asioiden rinnalla edustavat Kehittämisosaamiseen liittyvät asiat. Hallitusohjelma, reformi ja johdon haastattelu aiheuttavat minussa levottomuutta, epävarmuutta ja jopa ahdistusta. Näihin asioihin liittyvät tapahtumaketjut saivat minut kirjoittamaan tarinan myyrästä, joka eksyi omaan koloonsa. Aiemmasta työstään iloitsevasta onnenmyyrästä tuli pelokas ja unohdettu myyrä. Mutta lopulta myyrä kuitenkin muisti omat vahvuutensa ja päätti taistella itsensä esiin kolostaan.

Minä olen miettinyt omia vahvuuksiani ja tunnistanut ne, joita sain tietää VIA-vahvuuskyselyn kautta. Kaikkein ensimmäiseksi testissä valikoitui rakkaus. Minä arvostan läheisiäni ja saan heiltä voimaa vaikeinakin aikoina. Minä myös välitän muista ja pidän huolta toisista. Tätä ominaisuutta tarvitsen myös erityisopettajan työssäni.

Kaisa Vuorinen puhui luennollaan myös siitä, miten vahvuuksiaan voi käyttää myös liikaa. Minä en ensin ymmärtänyt, miten myönteisistä asioista voi tulla kielteisiä, mutta nyt olen ehkä ymmärtämässä tämänkin näkökulman.  Omista vahvuuksistani rakkauden kohdalla se voi tarkoittaa sitä, että välitän ja huolehdin opiskelijoistani niin paljon, että uuvun itse.


Toinen vahvuuksistani, rehellisyys, on myös joskus aiheuttanut minulle ongelmia, sillä olen joskus liian suorapuheinen enkä osaa aina peittää ajatuksiani ja pitää suutani supussa. Arvostan itsessäni ja toisissa rehellisyyttä ja aitoutta ja uskon, että sen avulla olen voittanut monta kertaa niidenkin opiskelijoiden luottamuksen, joilla on vaikeuksia luoda kontaktia viranomaisiin tai keneenkään tai tehdä yhteistyötä. Erityisopiskelijat ovat usein pettyneet eri asioissa ja heille on tärkeää olla rehellinen ja aito. Lähelle rehellisyyttä asettuu myös viides vahvuuteni reiluus. Kyselyn selityksissä sanotaan, että kohtelen kaikkia ihmisiä reilusti ja että annan kaikille mahdollisuuden.

Kolmanneksi vahvuudekseni olen saanut anteeksiantavaisuuden. Sen ja rakkauden kohdalla ehkä vähän yllätyinkin saadessani tuloksen. Joskus aiemmassa elämässäni minä en kokenut olevani rakastettu, mutta nyt koen niin. Siitä olen niin kiitollinen, että se näkyi testissäkin niin, että kiitollisuus oli kuudes vahvuuteni. Olen kokenut ja nähnyt epäoikeudenmukaisuutta, mutta olen sitä mieltä, että kaikki ansaitsevat toisen mahdollisuuden eikä kostolla ja katkeruudella lopulta kuitenkaan voita itselleen mitään. Siksi on parempi yrittää antaa anteeksi ja mennä eteenpäin.


Tämän hetkisessä vaikeassa tilanteessa, myyrän elämässä, minua auttaa ja pakottaa eteenpäin kaikkein eniten sinnikkyys, neljäs vahvuuteni. Minä teen paljon työtä ja saatan loppuun sen, minkä olen aloittanut enkä anna periksi. Joskus tuntuu, että hakkaan päätäni seinään liiankin kauan enkä osaa luovuttaa silloinkaan, kun ehkä jo voisi. Myyrääkin lohduttivat ja auttoivat jaksamaan puutarhurin sanat: "Muistakka tämä: myyr ei luovut, ikä!"

Näiden vahvuuspohdintojen lisäksi minulla on yksi nauha: oppilaitosvierailut. Minulle jäi erityisesti mieleen Mercurian vierailu. Sen innoittamana päätimme kielten opettajan kanssa perustaa oma pieni joustava ja yksilöllinen kielipaja, jossa opiskelijalla olisi vapaus ja vastuu. Hänet toivotettaisiin tervetulleeksi, välitettäisiin ja kysyttäisiin, mitä  kuuluu. Toivottavasti saan olla tätä ja muita uusia oppejani toteuttamassa jatkossakin joko nykyisessä paikassani tai sitten jossain muualla.












Opetusharjoittelu: Unelmapäivät

Olemme suunnitelleet kahden erityisopettajan kanssa keskeneräisten opintojen ja rästien suorittamiseen uudenlaisen konseptin, jota päätimme kutsua Unelmapäiviksi. Tämä kokonaisuus viimeistelee opetusharjoitteluni, sillä idea on käyttää positiivisen pedagogiikan ja psykologian oppien mukaista myönteistä lähestymistapaa. Työskentelyn tavoitteena on opiskelijan vahvuuksien löytäminen ja niiden hyödyntäminen sekä myönteisellä kannustuksella vahvistaa opiskelijan itsetuntoa.

Lisäksi otamme mukaan hyvinvointinäkökulman. Opiskelijan tulee pohtia omaa hyvinvointiaan ja sitä, miten siihen voisi vaikuttaa ja miten sitä voisi lisätä. Kokosin jokaiselle opiskelijalle kansion, jossa on valmiina mielenterveyden käsi,  ja taytettävä käsi , mielialapäiväkirja, taulukko hyveistä ja luonteenvahvuuksista sekä tyhjä konsepti omia muistiinpanoja varten.

Suunnittelimme Elinan ja Chrsitinan kanssa kokonaisuuden, joka alkaa ensi tiistaina. Teimme työskentelylle rungon seuraavasti:

Unelmapäivät

Tiistai 11.4.



1. Työskentelyn tavoitteen esitteleminen ja orientaatio
o Chrisse:
* Unelma on eteenpäin vievä asia…
* työskentelystä koostetaan kansio, jossa on kuvaus prosessista = osa näyttöä/tehtäviä
* työskentelyn luonteesta: oletko valmis sitoutumaan työskentelyyn?
o Ellu ja Satu nyökyttelevät ja myötäilevät, täydentävät
2. Luento positiivisesta psykologiasta
o Satu kertoo hyveistä ja luonteenvahvuuksista
3. VIA-vahvuustestin tekeminen ja keskustelu tuloksista
4. Vahvuuskortin tekeminen
o Ellu hankkii värilliset kartongit
o Satu ohjeistaa vahvuuskortin tekemiseen
ruokailu klo 12
5. Listojen kirjoittaminen
6. Kirjoittamisen ja luovan työn prosessi
o Satu esittelee
7. Mielialapäiväkirja ja mielenterveyden käsi
o Ellu esittelee
8. Oman projektin pohdintaa


keskiviikko 12.4.


SWOT-analyysi ja oman työskentelyn aikataulun suunnitteleminen
o Ellu tekee
henkilökohtaiset tapaamiset jokaiselle oma aika

torstai 6. huhtikuuta 2017

Oppilaitosvierailulla Mercuriassa 6.4.


Laatu ja sen varmistaminen


Mercuria voitti laatupalkinnon 2016  ja meille kerrottiin mm. miten se on tapahtunut. Mercuria on ollut kehittämässä Vuoden työpaikkaohjaaja -kilpailua.


Laatutyö pohjautuu EFQM-järjestelmään. Tärkeintä Mercuriassa on välittämisen kulttuuri ja slogan "Sinulle sopiva" on muuttunut oikeasti toiminnaksi. Laatutyöhön kuuluu paljon dokumentointia ja arviointia. Laatupalkinto on palkkiota vuosia kestäneestä työstä.

Olen ollut mukana EFQM- laatutyössä eräässä aiemmassa työpaikassani,  joten osittain asiat kuulostivat tutuilta. Muistan hyvin tuloskortit ja arvioinnit sekä dokumentoinnin.  Prosessikuvauksia olen myös ollut tekemässä tuolloin. Myös se oppilaitos oli yksityinen. Laatutyö oli hyvin osallistavaa. Nykyisen työpaikkani keskusjohtoinen organisaatio ei ehkä taipuisi tällaiseen. Prosessien kuvaamisen vaikeus on se, että prosessit muuttuvat koko ajan ja opiskelijoiden prosessit ovat yksilöllisiä, joten yhtä kuvausta on vaikea tehdä.



Wilma on apuna kaikessa laadun varmistamisessa,  koska kaikki tieto on Wilmassa ja tieto siirtyy siellä. Henkilöstön kehittäminen on myös hyvin tärkeässä osassa. Henkilöstökyselyn ajoittaminen kevääseen on tosi järkevän kuuloista. Henkilöstölle sallitaan kokeiluja ja jopa toivotaan niitä.

Haasteeksi koettiin rahoitusperusteiden muutos ja muut reformista uudistukset. Työssäoppiminen ja työpaikkaohjaajien kouluttaminen ovat myös haasteellisia. Erityisesti kaiken nopea  muuttuminen ylipäätään on haaste. Sanapilvessä näkyy opiskelijoiden näkemys omasta oppilaitoksesta.

Joustava toiminnallinen peda-malli


Sirkku Ohvo esitteli meille omaa toimintaansa ja Joustavaa toiminnallista peda-mallia. Opiskelijoita on mukana eri vuosikursseilta ja osaamisaloilta, yhteensä noin 170. Toimintaa ohjaa 4 opettajan tiimi. Lisäksi opiskelijoilla mahdollisuus viikoittain osallistua paja- opetukseen, jossa on alan asiantuntemusta ja ohjausta. Ryhmässä on monenlaisia opiskelijoita: toiminnallisesti tai kognitiivisesti lahjakkaita, putoamisvaarassa olevia, erityisoppijoita,  aktiiviurheilijoita. Suurin osa on  työssä koko ajan, osa suorittaa kaksoistutkintoa. Muutama opiskelija on valmistunut esim. 1,5 vuodessa. Opintojen yhteydessä voidaan myös valmentaa pääsykokeisiin. Jos tiedetään, että opiskelija on suuntaamista jatko-opintoihin, opintoja painotetaan akateemiseen suuntaan heti alussa.

Mallia on kuvattu puun ja roskiksen avulla. Esimerkiksi lukujärjestys on heitetty roskikseen. Opintoja suunnitellaan opiskelijan lähtökohdista. Ryhmäkohtaista opetusta ei ole juuri ollenkaan, mutta tämä ei tarkoita sitä, että ei olisi ohjausta. Oppi istehtävistä on koottu oppimistehtäväpankki, josta voidaan räätälöidä opiskelijalle sopivat ohjelmat.

Opettajatiimi on käytettävissä ja ns. päivystää ja on valmis antamaan ohjausta. Nuoret tulevat paikalle oman aikataulunsa mukaan. Kaikki tehdyt suoritukset kirjataan Wilmaan ja opiskelijat oppivat itse seuraamaan omia opintojaan ja etenemistä. Tämä opettaa nuoria ottamaan vastuuta.

Tiukat säännöt on myös heitetty roskakoriin. Opiskelijaan luotetaan ja annetaan vapaus valita. Opiskelijat oppivat rajaamaan itse toimintaansa ajan kuluessa. Vapaus on auttanut motivaation syntymisessä.  Positiivisuus, luottamus ja ystävällisyys ovat tulleet sanktioiden tilalle. Ainut sääntö on se, että toisia pitää arvostaa ja puhua arvostavasti toisille. Opettajan pitää olla esimerkki omassa toiminnassaan. Kaikki pakko on poistettu. Opiskelijoita ainoastaan muistutetaan siitä, että jos saa opintotukea, opintopisteitä tulee kertyä. Kaiken pohjana on luottamus. Se on myös kaikkein vaikeinta opettajalle.

Haasteitakin toisaalta on ja ongelmatilanteita ratkaistaan eri tavvoin. Rasistista puhetta ei suvaita ollenkaan. Kiusaaminen on toinen nollatoleranssi asia. Näiden asioiden kanssa ollaan tiukkoja.


Mitä sitten jää jäljelle oppimisen puuhun?



  • Luottamus
  • Vapaus ja vastuu
  • Työvaltaisuus
  • Keskinäinen arvostus
  • Oppijakeskeisyys
  • Projektimaista oppimista
  • Tehtävien muunteleminen,  opiskelijoiden kiinnostuksen huomioon ottaminen, tutkinnon perusteita noudatetaan silti.
  • Henkilökohtaista ohjausta niille, jotka tarvitsevat ohjausta. 
    • Tämän mahdollistaa se, että osa opiskelijoista on hyvin itseohjautuvia.
  • Onnistuminen ja innostuminen
  • Valmentaminen ja kannustaminen
  • vähän opettajamaisuutta, ohjausta
  •  rinnalla kulkemista
  •  läheinen suhde opiskelijaan
  • kokonaisvaltainen lähestymistapa opiskelijaan
  • Vertaisohjausta, 
    • opiskelijat opettavat toisiaan ja saavat itselleen ohjaustaidon kurssin vapaavalintaisiin opintoihin
  • Tiimioppimista
  • Eriyttäminen ja yksilölliset menetelmät
  • Oppijakeskeisyys, ei niinkään tehtäväkeskeisyys, 
    • oppiminen ei ole sidottu johonkin tiettyyn tehtävään
  • Toiminnalliset ja ilmiöpohjaiset projektit
  • Yhteisöllisyys

Tässä mallissa vaaditaan sitä, että opettaja voi opettaa ja arvioida monenlaisia asioita ja toiseen kollegaan pitää voida luottaa. Opettajatiimin yhteistyön toimivuus on ehdoton onnistumisen edellytys. Haasteellisia piin asioihin voidaan ottaa lisäasiantuntemusta.

Työssäoppimisen tai työpaikalla oppimisen ohjaaminen on yksi haaste. Työelämäyhteistyön hankkiminen ei ole aina helppoa ja eri alueet ovat eriarvoisessa asemassa.