Pidin 4. ryhmälle opetusharjoittelutunnin ja teetätin
VIA-vahvuuskyselyn 14.11. Tunnilla oli mukana noin 10 naisopiskelijaa.
Myös ohjaajani Tuula Niskanen oli mukana tunnilla. Aluksi kerroin
diaesityksen avulla positiivisen psykologian ja VIA-testin ideologiasta.
Opiskelijat kuuntelivat mielestäni kiinnostuneen näköisinä. Sitten
lähdimme tekemään testiä.
Testituloksissa korostuivat
rehellisyys, ystävällisyys, rakkaus, huumori. Yksittäsiä viiden
ydinvahvuuden joukossa olivat mm. reiluus, johtajuus, kauneuden ja
erinomaisuuden arvostus, sosiaalinen älykkyys. Mielestäni nämä
ominaisuudet sopivat hyvin palveluammattiin valmistuville.
Testin
tekemisen jälkeen opiskelijat askartelivat itselleen vahvuuskortin.
Tällä kertaa teimme niitä käsin, koska tietokoneluokka ei ollut
käytettävissämme. Osa opiskelijoista oli innostunut tekemisestä ja teki
työtä ajatuksella ja huolellisesti. Myös sellainen opiskelija, jolla on
ollut motivoitumisvaikeuksia tunneillani ja jopa epäasiallista
käyttäytymistä, oli innostunut ja halusi oma-aloitteisesti osallistua
testin tekemiseen ja vahvuuskortin askarteluun. Hänellä testi antoi
upeat vahvuudet, muistaakseni siellä oli mm. rakkaus. Itse jopa yllätyin
hieman hänen tuloksistaan, sillä minulle oli jäänyt hänestä hieman
negatiivinen kuva käyttäytymisen perusteella. Kannustin ja kehuin häntä,
kuinka hienot vahvuudet hänellä on. Oli kuin olisi tavannut eri
ihmisen. Osa opiskelijoista ei jaksanut jostain syystä paneutua
tehtävään juuri lainkaan. En tiedä, miksi tehtävä ei motivoinut heitä.
Palautteissa
oli sekä myönteistä että kielteistä tai välinpitämätöntä asennetta,
samoin kuin työskentelyssäkin. Kuitenkin yllätyin siitä, että niin moni
oli pitänyt testin tekemistä tylsänä tai pitkäsyttävänä eikä nähnyt
testin tekemisessä mitään hyötyä. Joku kirjoitti jopa: "Tyhmä testi,
liian pitkä, mut vastaus suunnilleen, mitä odotin." Positiivisissa
palautteissa sanottiin, että testi auttoi oppimaan itsensä tuntemista,
omien vahvuuksien tunnistamista. Yhdessä palautteessa huomattiin, että
testin tulosta voisi hyödyntää vaikka työhaastattelussa, kun esittelee
itseään. Joissakin palautteissa oli tullut myös yllätyksiä, esimerkiksi
yhdessä palautteessa lukee näin: "Urheus yllätti, en ole huomannut
sellaista arjessa." Yksi vastaaja oli yllättynyt siitä, että testin
tulos osui hänen mielestään kerrankin oikeaan.
Tunnin
paras anti ja oppi oli ehdottomasti se, että aiemmin motivoitumaton ja
jopa negatiivisesti suhtautunut opiskelija löysi tästä mielekästä
tekemistä ja sai myönteisen tuloksen testistä ja myös myönteistä
palautetta minulta opettajana. Tämä muutti ehkä meidän välistämee
suhdetta. Voi olla, että hän ei ole tottunut saamaan myönteistä
palautetta kovin paljon. Vaikka kuulin kyllä toisilta opettajilta, että
hänen käyttäytymisensä ammatillisten aineiden tunneilla on aivan
toisenlaista kuin minun kokemukseni.
Jäin miettimään,
miksi niin moni oli kokenut työskentelyn tylsäksi ja turhaksi. Osittain
laittaisin sen vielä nuoruuden kypsymättömyyden piikkiin. Jotenkin
heidän oli vaikea nähdä testin hyötyä ja ehkä periaatteesta jotenkin
pitää olla vastahankaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommentistasi!