tiistai 8. marraskuuta 2016

Oppimisvaikeusblogien antia

Mielenterveyden häiriöiden vaikutus opiskeluun 

 

Minä lupauduin kommentoimaan erityisesti Mielenterveyden häiriöistä kertovaa blogia. Blogissa oli paljon tietoa ja siellä oli esitelty kattavasti erilaisia mielenterveyden häiriöitä. Löysin blogista itselleni uutta tietoa muun muassa persoonallisuuden häiriöistä. Olen joutunut pähkäilemään näitä asioita paljon työssäni viime aikoina. Mielenterveyteen liittyvät syyt ovat tavallisin syy hojksin tekemiseeen oppilaitoksessamme tällä hetkellä. Törmään työssäni lähes päivittäin jotenkin masennukseen, jaksamisen ongelmiin, univaikeuksiin. Tiedän, että näin on myös muissa oppilaitoksissa kuin meillä. 

Meillä keskustellaan koulussa paljon siitä, kuka määrittelee opiskelijan koulukuntoisuuden. Olisin lukenut siitä lisääkin blogista. Siitä on kuitenkin tarjolla varmaan melko vähän tietoa tai se ei ole helposti löydettävissä. Olisin kiinnostunut kuulemaan myös ohjaajaltani Liisalta kommentteja tai luentoa tästä aiheesta. Eri lähteistä keräämäni tiedon perusteella minulle on tullut sellainen kokemus, että koulukuntoisuuden määrittely sysätään helposti pois omalta vastuulta ja haluttaisiin, että joku muu tekee sen: Oppilaitoksessa haluttaisiin, että lääkäri määrittelisi koulukuntoisuuden ja kirjoittaisi sairauslomaa ja sanoisi selkeästi opiskelijalle, ettei hänellä ole riittävästi voimia käydä koulua. Lääkäri tai muu terveydenhuollon ammattilainen taas ajattelee, että koulu ja säännöllinen rytmi tuo mielekkyyttä ja siksi sieltä ei kannattaisi jättäytyä pois vaan se katsotaan kuntouttavaksi toiminnaksi. Oppilaitoksen toiminta ja koulu voikin olla kuntouttava ja voimauttava jossain mielessä, mutta koska opiskelun pitäisi edetä ja olla tavoitteellista, on jaksamisen kanssa kamppailevan vaikea täyttää näitä odotuksia. 

Toinen seikka, mitä pohditaan paljon on se, mitä koulu ja opettaja voi tehdä. Minua vaivaa se, että monet sanovat, että opettajan odotetaan nykyään toimivan oppilaiden terapeuttina. Minusta se ei ole näin. Opettajan tuki ja kannustus, rohkaiseminen, kuulumisten kysyminen, välittämisen osoittaminen auttaa opiskelijaa jaksamaan arjessa. Sen merkitystä ei mielestäni tule ali- eikä yliarvioida. Opettaja voi toimia terapeuttisesti tai vuorovaikutus, yhteistyö voi olla opiskelijalle terapeuttista ja suojavaa, tukevaa ja näin auttaa opiskelijaa. Terapeutiksi opettajan ei pidä kuitenkaan ryhtyä. Joskus kuulee sanottavan, että nykyään opettajan pitää olla opiskelijan terapeuttina, ja tämä särähtää aina minun korvassa. Terapeutiksi voi ryhtyä vain terapeuttikoulutuksen käynyt ammattilainen, mutta kuunnella ja kannustaa voivat toki muutkin.

Minua mietityttää myös usein se, miten erityisopettaja ja hojks voi tukea juuri tällaista opiskelijaa. Konkreettisten toimenpiteiden löytäminen on vaikeaa. Itse tulee myös helposti asetettua itselleen liian korkeat tavoitteet eikä näe sitä, että on vain yksi osatekijä opiskelijan kokonaistilanteessa. Olen nähnyt tärkeäksi muistuttaa itseäni pysymään omassa roolissani, opettajana. 


Lukivaikeudet -blogin herättämiä ajatuksia

 

Blogin ensimäisen sivun linkin piti heti klikata! Senat sakaisin -sivusta pitää käydä ehdottomasti tykkäämässä. Pikalukitesti olikin jo minulle entuudestaan tuttu. Käytinkin sitä yhden opiskelijan kanssa, kun hän pohti, olisiko hänellä lukivaikeus. Teetin hänellä myös varsinaisen lukitestin/seulan ja kyllähän sieltä viitettä näkyi. 

Blogissa oli hyviä ohjeita ja vinkkejä lukivaikeuksisisen opiskelijan tukemiseen. Celia-äänikirjastopalvelu on erinomainen. Samoin muut äänikirjamahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen. Tietotekniikan hyödyntäminen ja sopivien sovellusten käyttäminen on myös hyvä tietää. Itselleni tulee vain välillä tuskastunut olo siitä, että tietoa on niin paljon, ettei sitä pysty millään omaksumaan ja selvittämään. Tilasin viime keväänä koululle omaan käyttööni oppaat iPadin ja tabletin erilaisista sovelluksista, joita voi käyttää oppimisvaikeuksien tukemiseen. Tavasimme niitä yhdessä sisareni kanssa, koska hänen poikansa aloitti lukion ja hänellä on todettu lukivaikeus ja se on näkynytkin opiskelussa yläasteen aikana. 

Blogin yksi parhaita juttuja on tämä lista: 

Miten huomioida lukivaikeus opetustilanteessa:

1. Keskustele opiskelijan kanssa (mikä on opiskelijan omin tapa oppia)
2. Opeta opiskelutekniikkaa 
3. Muista moniaistikanavainen opetus (näkeminen, kuuleminen, tekeminen, näyttäminen)
4. Erilainen oppija tarvitsee usein lisäaikaa
5. Apuvälineet käyttöön
6. Huomioi iso fonttikoko (lyhyet rivit, kapeat palstat)
7.Tee taululle kirjoittaminen ja puhuminen eri aikaan (suun liikkeiden näkeminen)
8. Älä anna liikaa muistettavaa kerralla, pilko asiat pienempiin osiin
9. Anna mahdollisuus myös suullisiin tai osittain suullisiin tentteihin
10. Älä sakota lukivirheistä






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!