Opetusharjoittelu: Omien vahvuuksien etsintää

Pidin vahvuusluennon ja teetätin VIA-vahvuuskyselyn äidinkielen kurssin yhteydessä. Käytin omien vahvuuksien tutkimista motivaatiokeinona ja orientaationa oman "kurssini" alussa. Opiskelijat ryhmässä ovat kuva- ja mediataiteen ja valokuvauksen osaamisalalta.

Aihe ei herättänyt mitään kovin voimakasta keskustelua, mutta ryhmä ei olekaan kovin keskustelevainen. Kaikki lähtivät kuitenkin mukaan testin tekemiseen kiinnostuneina. Mielenkiintoista oli, että ryhmän pojat ja erityisesti  yksi heistä teki kyselyä kovin hitaasti, pohtien ja harkiten. Lisäksi hän kyseli luokkatovereiltaan, mitä kannattaisi vastata ja mitä mieltä he ovat asioista.

Ryhmän tuloksissa korostuivat reiluus, rehellisyys, huumorintaju, harkitsevuus ja ystävällisyys. Tulos oli ehkä jonkin verran erilainen kuin aiemmin tässä oppilaitoksessa tekemissäni ryhmissä. Testin tekemisen jälkeen annoin vielä Kaisa Vuorisen vahvuuskortit tutkittaviksi. Jatkoimme työskentelyä seuraavana päivänä niin, että jokainen kirjoitti omat vahvuutensa ja vähän kuvausta niistä erilliselle paperille. Lisäksi piti etsiä itselleen jokin haaste korteista. Pyysin myös palautetta kyselyn tekemisestä.

Palautteessa oli sekä myönteisesti suhtautuneita että muutama kriittinen tai kielteiseen vivahtava kokemus. Muutama oli yllättynyt testin tuloksesta. Osa oli arvioinut itsensä eri tavalla kuin testin tulos ja tämä aiheutti hämmennystä joissakin vastaajissa. Osa oli odottanut joidenkin asioiden korostuvan enemmän ja tulevan lähemmäs kärkeä. Osa testituloksesta oli odotuksenmukaista. Yksi vastaajista yllättyi, että sai ensimmäiseksi vahvuudekseen reiluuden ja kahdelle yllätys oli johtajuuden sijoittuminen niin alkupäähän tuloksissa. Yksi vastaajista yllättyi, kun sai tuloksen kärkipäähän itsesäätelyn ja näkökulmanottokyvyn. Hän kirjoittaa, että on pitänyt itseään temperamenttisena ja ailahtelevana eikä itseään kontrolloivana. Näkökulmanottokyky ei hänestä tuntunut myöskään tutulta ominaisuudelta. Minustakin tämä tulos oli mielenkiintoinen, mutta en kyllä toisaalta yllättynyt siitä. Ehkä hän kuohuukin sisäisesti enemmän kuin näyttää päällepäin.

Yksi minua ilahduttavimmista kommenteista löytyy erään pojan paperista: "Jos ei löydä itsestään hyviä asioita voi tehdä testin joka kertoo ne sinulle." Hän on myös omien tulosten kanssa samaa mieltä ja tyytyväinen niihin. Uskon, että juuri tämänkaltaisten ihmisten kanssa testistä on eniten hyötyä. Eräässä palautteessa kirjoitetaan, että testin tulosta voisi hyödyntää niin, että voi katsoa, onko kehittynyt jossain vahvuudessa tekemällä testin myöhemmin uudestaan. Tämä vastaaja haluaisi myös aktiivisesti vahvistaa joitakin ominaisuuksia itsessään. Testin tulosta voisi hyödyntää myös silloin, kun joutuu kuvailemaan itseään. Erään opiskelijan mielestä testi voi herättää ajattelemaan, mikä itselle on tärkeää. Hän piti testin tekemistä hyvänä asiana, sillä hänestä kaikki itsetutkiskelu ja omien arvojen pohtiminen on tärkeää.

Eräässä palautteessa testin tekeminen oli koettu turhauttavana. Tämän vastaajan mielestä testin kysymykset eivät liittyneet hänen elämäänsä mitenkään ainakaan tällä hetkellä. Erityisesti johtajuuteen ja hengellisyyteen liittyvät kysymykset olivat häirinneet tätä opiskelijaa. Testin tulos ei sinänsä yllättänyt vastaajaa.  Hän pitää itseään hyvin itsetietoisena eikä siksi ehkä saanut testistä paljonkaan irti, mikä on varmaankin totta. Mielenkiintoista on myös näkökulma, jonka hän esittää siitä, että ei pidä itsessään hyvänä ominaisuutena saamaansa harkitsevaisuutta, sillä hänen olisi pikemminkin tarpeen päästä irti liiallisesta harkisemisesta. Tässä näkyykin juuri se, mistä Elina Paatsalo ja Kaisa Vuorinenkin puhuivat luennoissaan: vahvuuksia voi myös käyttää liikaa.

Itse jäin myös pohtimaan tunnin jälkeen testin tekemisen hyödyllisyyttä. Uskon, että joillekin kokemus on hyvä ja itsetuntoa nostava, mutta kaikki eivät tunnu hyötyvän testistä tai joitakin testi voi jopa ahdistaa. Minua häiritsee se ajatus, että tämä on vain testi kaikkien testin joukossa eikä siitä sen enempää. Jotenkin toimintaa ja asian pohtimista tai käytäntöön viemistä pitäisi jatkaa. Nyt joissakin kouluissa on otettu viikko-ohjelmaan vahvuustunnit, jolloin käydään läpi aiheeseen liittyviä juttuja ja työstetään niitä. Silloin asia varmasti konkretisoituu aivan eri tavalla. Uskon, että niin asiasta saadaan todellista hyötyä. Tosin uskon, että tälläkin toiminnalla ja opettajan (erityisopettajan) asenteella, kannustuksella ja hyvän huomaamisella voi olla  yksilötasolla paljonkin merkitystä. Koen haasteena edelleen opiskelijoiden omien vahvuuksien hyödyntämisen ja huomaamisen. Ehkä tämä kuitenkin opettaa minua siihen.

Hyvinvointipäivä Kirkkotiellä

Kirkkotien toimipisteessä järjestettiin hyvinvointipäivä 29.3. Minä olin mukana päivässä ja liitin sen osaksi opetusharjoitteluani. Minulla oli oma piste, jossa sai täyttää Via-vahvuuskyselyn ja etsiä omia vahvuuksiaan. Mainostin pistettäni alakerran pylväässä.

Päivän vierailevaksi luennoitsijaksi oli pyydetty Elina Paatsila  Hänen vieressään seisoo psykologimme Kaisa Voho. Paatsila kävi läpi luennossaan Positiivisen psykologian lähtökohtia ja korosti muun muassa sitä, että ei ole kyse mistään yltiöpositiivisuudesta tai mistä tahansa elämäntaito-oppaiden viisaudesta, vaan taustalla on tieteellistä tutkimusta. Teemat,  joita tutkitaan ovat onnellisuus, myötätunto ja -into, resilienssi eli toipumiskyky,  sisäinen motivaatio, merkityksellisyys, sitoutuminen, joukkoon kuuluminen ja positiiviset tunteet. Paatsila kertoi itse olevansa erityisen kiinnostunut luonteenvahvuuksista. 

Luennossa oli paljon minulle jo entuudestaan tuttua, mutta uusiakin näkökulmia tuli.  Paatsila kertoi myös tarinan kahdesta sudesta, mikä sopiikin aiheeseen hyvin, sillä siitähän tässä nimenomaan on kyse: se vahvistuu, mitä ruokitaan. Sinnikkyydestä hän esitti hyvän vertauskuvan jäävuoresta. Kaiken menestymisen takana on paljon työtä, epäonnistumisia, yritystä ja erehdystä eli sinnikkyyttä, joka ei näy. 

Mielenkiintoinen ja koskettava olisää myös video, jossa näytettiin, mitä saa, kun antaa toisille. On myös tutkittu, että pysyvimmän onnen saa auttamalla muita ja antamalla omastaan toisille. Minuun kolahti myös se, että monen ikävän tunteen takana on yksinäisyys. Siksi olisi tärkeää vahvistaa yhteenkuulumista ja ystävällistä suhtautumista toisiin ja sitä, että kukaan ei jäisi yhteisön ja ryhmien ulkopuolelle. 

Iltapäivän päivystin omalla pisteelläni ja ohjasin kyselyn täyttämisessä. Annoin kaikille kyselyn täyttäneille kynän palkinnoksi. Yksi iloinen nuori neito kertoi vahvuuksikseen sinnikkyyden, ystävällisyyden ja reiluuuden. Pyysin vielä lukemaan lisätietoja vahvuuskorteista. Hyvin tuntuivat kuulemma sopivan.  Ystävällisyyskortissfa annetaan vinkki, että voisi ryhtyä luokan tukioppilaaksi.  Neitokainen naurahti ja sanoi juuri ilmoittautuneensa tuutoriksi.  

Hallinnon haastattelu/Etäpajan 9. tehtävä:

Haastatateltavaksi valitsin opiskelijapalveluiden palveluesimies Erja Kärnän. Keudan uudessa organisaatiossa hän on opinto-ohjaajien ja päätoimisten erityisopettajien (erva, erityisopetuksesta vastaava opettaja) esimies. Tein haastattelun 27.3.2017.

Tehtäväksiannossa kehotettiin ottamaan selvää ainakin seuraavista teemoista:

·         Reformin vaikutus ammatilliseen erityisopetukseen oppilaitoksessa, mahdollisuudet ja haasteet?

·         Mitkä ovat oppilaitoksen erityisopetuksen kehittämisen näkökulmia tulevaisuudessa? 

·         Erityisopettajien toimenkuva - mihin suuntaan se on menossa tulevaisuudessa?

Lähetin kysymykset etukäteen Kärnälle, jotta hän voisi halutessaan pohtia niitä jo ennen haastatteluakin.

Reformin vaikutus ammatilliseen erityisopetukseen

Erja Kärnä näki reformin lähinnä myönteisenä. Hänen mielestään reformi on opiskelijalähtöinen ja tekee opiskelijasta aktiivisen toimijan. Tavoitteena on, että nykyiset rakenteet rikottaisiin ja saataisiin aikaan uudenlaista ajattelua. Kokonaan uudenlaisen koulutuksen järjestämisen haasteena Kärnän mielestä ovat rakenteet, jotka eivät mukaudu uuteen ajattelutapaan. Opettajien opetusvelvollisuuteen perustuva palkkaus on yksi tällainen tekijä. Vuosityöaikaan tai kokonaistyöaikaan sidottu palkkausjärjestelmä olisi joustavampi ja sopisi paremmin uudenlaisen koulutuksen järjestämiseen. Opettajan työtä ei tulisi enää sitoa ryhmäkokoon ja opetustunteihin eikä opiskelijamäärä saisi olla määräävä tekijä. Eniten Kärnää mietityttää kuitenkin se, miten koulutukseen osoitettu raha saadaan riittämään.

Erityisopetus ja erillisrahoitus säilyvät myös reformin jälkeen. Hojksin tekemisen kriteerit tulevat kiristymään jonkin verran, ja erityisen tuen tarpeen tulee olla suurempi kuin nykyään. Taustalla ajattelussa on se, että suunnittelemalla yksilöllisiä opintopolkuja, opiskelijalle voidaan tarjota sellaisia sisältöjä, joissa hän selviytyy pienemmällä tuella. Yksilölliset polut mahdollistavat myös erilaiset tavat oppia. Oppiminen voi tapahtua entistä enemmän myös muualla kuin tavanomaisessa koulu- tai luokkaympäristössä. Tämä ei kuitenkaan poista erityisopetuksen ja tukitoimien tarvetta, vaan erityistä tukea voidaankin tarvita esimerkiksi työpaikalla, jossa opiskelija on oppimassa.

Nuorten ja aikuisten koulutus yhdistyy reformissa, ja kaikki opiskelevat tutkintokohtaisessa järjestelmässä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla on samanlaiset oikeudet erityiseen tukeen, jos siihen on tarve. Erityisen tuen tarve ei kaikissa tapauksissa poistu iän karttuessa. Toisaalta tässä ei ole kovin suurta muutosta nykytilanteeseen verrattuna, sillä myös nykyäänkin aikuisopiskelijankin on mahdollista saada erityistä tukea opinnoissaan.

Oppilaitoksen erityisopetuksen kehitysnäkymiä

Oppilaitoksen erityisopetuksen järjestäminen on juuri nyt meneillään organisaatiouudistuksen takia. Kenelläkään ei ole tällä hetkellä vielä selvää kuvaa, miten erityisopetus järjestetään uudelleen. Organisaatiossa pyritään yksikkökohtaisuudesta alakohtaisuuteen ja tämän sovittaminen erityisopetuksen käytäntöihin ei ole täysin yksinkertaista. Oppilaitoksen toiminnan sijoittuminen eri toimipisteisiin eri puolilla Uuttamaata aiheuttaa tiettyjä haasteita. Johtotasolla erityisopetuksen merkityksestä ja sen järjestämisestä ei ole vielä syntynyt täysin yksimielistä käsitystä.

Kärnän mielestä tärkeää on, että opiskelija pidetään keskipisteenä. Opiskelijalle tulee turvata se tuki, joka hänelle kuuluu, myös erityinen tuki. Tähän tarvitaan hyviä ammatillisia erityisopettajia, joilla on riittävä resurssi työn tekemiseen. Tällä hetkellä pohditaan erilaisia malleja erityisopetuksen järjestämiseen. Yksi mahdollinen malli on, että jokaisella toimialalla on yksi erityisen tuen koordinoija, joka vastaa hallinnollisesta prosessista ja budjetin jakamisesta toimijoiden kesken. Käytännön toimia ja erityisiä tukitoimia olisi toteuttamassa alakohtaisia erityisopettajia.

Erityisopettajan työn sitominen alakohtaisuuteen ei saisi kuitenkaan johtaa siihen, että erityisopettajan aika kuluu toimipisteestä toiseen siirtymiseen. Tässä mallissa riskinä on se, että yhdelle koordinoijalle tulee niin suuri määrä erityistä tukea tarvitsevia (hojks-) opiskelijoita, että hänen on mahdotonta muistaa tai tuntea opiskelijoita tai heidän opettajiaan. Koordinoijan rooli jää tällöin puhtaasti hallinnolliseksi ja etäiseksi. Erityisopettajiksi ei kuitenkaan hakeudu välttämättä sellaisia henkilöitä, jotka haluaisivat tehdä näin hallinnollista työtä. Kysyä voi myös, kuka hyötyy tästä etäällä olevasta hallinnoinnista. Ehkä se ei ainakaan ole opiskelija.

Toinen vaihtoehtoinen malli voisi olla, että jokaisessa toimipisteessä olisi oma vastaava erityisopettajansa, joka tekisi hojksit ja suunnittelisi toimintaa oman toimipisteensä opettajien ja opiskelijoiden kanssa. Muutama pieni toimipiste voitaisiin yhdistää niin, että samalla koordinaattorilla olisi vastuullaan kaksi pistettä. Toimipistekohtaisten erityisopettajien tukena ja organisaattorina olisi yksi henkilö, joka huolehtisi erityisen tuen rahoituksen jakautumisesta oikeudenmukaisesti eri aloille ja tekisi yhteistyötä toimipistekohtaisten erityisopetuksesta vastaavien kanssa. Hänellä olisi siis hallussaan koko oppilaitoksen erityisopetuksen budjetti. Hän huolehtisi siitä, että raha käytetään siihen, mihin se on tarkoitettukin eli erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan tukemiseen, erityisopetuksen ja muiden tukitoimien järjestämiseen.

Erityisopetuksen tulevaisuuden näkymistä emme ehtineet keskustella kovin laajasti. Kärnä näki kuitenkin, että erityistä tukea tarvitseva opiskelija tarvitsee erityisopettajan lähelleen. Läsnäoloa, saavutettavuutta ja henkilökohtaista kohtaamista ei voi korvata millään hallinnollisella työllä. Haastattelusta minulle jäi sellainen kuva, että Kärnä arvostaa erityisopettajien tekemää työtä ja lähestyy asiaa opiskelijan näkökulmasta. Reformin aiheuttamat säästöpaineet ja organisaation monimutkaisuus aiheuttavat kuitenkin päänvaivaa tällä hetkellä.

Oma arvio oppilaitoksen erityisopetuksen tilasta

Tällä hetkellä oppilaitoksessa on 5 päätoimista erityisopettajaa. Muut erityisopetuksen tehtäviä hoitavat tekevät työtä osapäiväisesti niin, että heillä on jotain muuta opetusta lisäksi. Tähän saakka käytäntö on ollut se, että jokaisessa toimipisteessä on yksi erva (erityisopetuksen vastaava), joka vastaa hojksien laadinnasta ja tukitoimien suunnittelemisesta ja tekee yhteistyötä muiden erityisopettajien, ryhmänohjaajien, yto-opettajien ja ammatillisten opettajien, opinto-ohjaajan, toimialajohtajien sekä opiskelijahuollon kanssa. Joissakin yksiköissä on erityisopetuksen tiimi, joka suunnittelee yhdessä tukitoimien käytännönjärjestelyjä ja kehittää erityisopetusta yksikössä. Meidän toimipisteeseemme saatiin juuri perustettua tällainen tiimi.

Eri toimipisteiden ervat ovat kokoontuneet noin kerran kuussa käsittelemään erityisopetukseen liittyviä ajankohtaisia asioita, kuten lainsäädäntöä tai oppilaitoksen sisäisiä ajankohtaisia asioita. Ryhmässä on saanut vertaistukea ja asiantuntija-apua omaan työhönsä. Näin on myös varmistettu, että eri toimipisteissä toimitaan samalla tavalla.

Mielestäni tämänhetkinen toimintamalli on pääasiassa hyvä. Yksikkökohtainen erva tuntee oman yksikkönsä opiskelijat ja opiskelijat tuntevat hänet. Erva on lähellä opiskelijoita ja opettajia ja näin helposti saavutettavissa ja lähestyttävissä. Tapaamisten sopiminen on joustavaa, koska erityisopettaja on paikalla kaikkina päivinä tai useampana päivänä viikossa muun työnsä takia. Aiemmin omassa yksikössämme erva kävi vain kerran viikossa ja ongelmana tässä oli yhteisten tapaamisaikojen löytäminen ja opiskelijoiden tavoittaminen. Erva jäi myös helposti etäiseksi, kun ei ollut oppilaitoksen arjessa mukana päivittäin. Henkilökohtainen kohtaaminen ja opiskelijatuntemus ovat erityisen arvokkaita tässä työssä. Kaikkein vaikeinta on ehkä tukitoimien riittävyyden ja oikea-aikaisuuden varmistaminen. Hojksiin kirjattujen tukitoimien toteutumista tulee seurata säännöllisesti.

Kaksoisopettajuutta tai samanaikaisopettajuutta voisi käyttää enemmänkin tukimuotona kuin nyt käytetään meidän toimipisteessämme. Se hyödyttää kaikkia opiskelijoita ja useampi erityisen tuen tarvitsija saa tukea samaan aikaan. Jonkinlainen tukiopetuspaja on varmaan käytössä kaikissa toimipisteissä. Meillä Paja kokoontuu kerran viikossa iltapäivällä. Siellä voi tehdä rästikokeita tai tehtäviä ja saada tukea niihin. Eniten sitä käytetään yto-aineiden tukena. Pajan toimintaa voisi tehostaa, mutta en ole keksinyt vielä miten. Usein ne opiskelijat, joiden olisi syytä tulla pajalle eivät kuitenkaan hyödynnä sitä niin paljon kuin voisivat. Nyt aiomme kokeilla aivan uutta Unelma-päivä-konseptia, jossa ns. rästien tekemiseen on käytettävissä useita kokonaisia päiviä ja niiden aikana pyritään pääsemään eroon kaikista rästeistä yhdistelemällä tehtäviä kokonaisuuksiksi ja räätälöimällä jokaiselle oma ohjelma. Päivät toteutetaan koko erityisopetuksen tiimin voimin, jolloin käytössä on eri alojen asiantuntemusta.

Suurin pelkoni organisaatiouudistuksen myllerryksessä on, että erityisopettajia vähennetään tai heidän työnkuvaansa muutetaan niin, että opiskelijatuntemus ja saavutettavuus kärsivät. Jos erityisopettajalla on vastuullaan liian paljon opiskelijoita eri yksiköistä, hän ei voi tuntea enää opiskelijoita eikä hän voi myöskään suunnitella heille sopivia tukitoimia tai kohdata opiskelijoita henkilökohtaisesti. Ervan työstä tulee byrokraattista ja hallinnollista eikä se palvele opiskelijaa eikä opettajia. Opiskelijamäärän kasvaessa myös yhteistyökumppanien määrä kasvaa suureksi, kun mukana suunnittelemassa opiskelijan tukitoimia ovat usein oppilaitoksen henkilökunnan lisäksi opiskelija omaan palveluverkostoon kuuluvat henkilöt.

Jos taas siirretään erityisopetuksen toimien suunnittelu, järjestäminen ja dokumentointi pelkästään erityisopettajille, jotka ovat pääasiassa opetustehtävissä, voi olla, että erityisopetukseen liittyvä asiantuntemus kapenee ja käytännöt ja dokumentointi muuttuvat hyvin kirjaviksi. Dokumentointi ja esimerkiksi lainsäädännön ja muiden erityisopetuksesta annettujen ohjeiden seuraaminen ja niiden selvittäminen voivat tuntua opettajasta ylimääräiseltä työltä, johon ei löydy riittävästi aikaa opetustehtävien lisäksi. Kaikki ammatilliset opettajat eivät ole myöskään dokumentoinnin ammattilaisia, vaikka ovat taitavia käytännön työssä. Erityisopetuksen toteutuminen ja suunnitteleminen on kuitenkin dokumentoitava tarkkaan rahoituksen takia.

                                                         

Myyrä

Olipa ennen myyrä,  joka teki ahkerana ja iloisena työtään. Hän suunnitteli, rakensi, kasvatti verkostojaan ja opetti pikkumyyriään yhdessä toisten myyrien kanssa. Hän oli monesti väsynyt kaikesta kaivamisesta,  mutta silti useimmiten tyytyväinen työnsä tulokseen.

Sitten eräänä päivänä myyrän kaivauksille oli merkitty valmiiksi, mihin suuntaan pitää kaivaa, kuinka paljon pitää kaivaa ja miten pitää kaivaa. Pikkumyyrät olivat kadonneet omille teilleen tai katsoivat olevansa jo niin viisaita, että eivät kaivanneet vanhan kaivajamyyrän opetuksia.

Myyrä kaivoi niin kuin käskettiin ja teki yhtä hyvää jälkeä kuin ennenkin, mutta ei ollut onnellinen myyrä. Sitten kaivuujälkikään ei enää näyttänyt niin siistiltä myyrän omasta mielestä. Myyrän mielestä osa valmiiksi merkityistä reiteistä näytti oudoilta ja myyrän olisi tehnyt mieli kaivaa toiseen suuntaan, mutta kukaan ei kysynyt myyrältä, miksi. Lopulta myyrä eksyi luolastonsa koloihin ja unohtui sinne. Kukapa kaipaisi yhtä myyrää? Jatkossa myyrät tilataan myyräkatalogista sen mukaan kuin niitä tarvitaan eikä myyräraukka tiennyt, onko hänen kuvansa uudessa myyräkatalogissa, josta kaivuutyöt tilataan.

Myyrä muisti Heli Laaksosen runon ja ajatteli, että se sopisi tilanteeseen hyvin:  "Myyr purist piänem päästä suurin kouris. Nyy mää  myyn maan."  Nyt tarvittaisiin se puutarhuri, joka sanoisi myyrälle jotain ja saisi myyrän taas jaksamaan: "Muistakka tämä. Myyr  ei luavut.  Ikä."

Hallitusohjelman herättämiä ajatuksia

Hallitusohjelman Osaaminen ja koulutus luvussa asetetaan kymmenen vuoden tavoitteeksi, että Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta ja Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa.

En tiedä, miksi tämä kuulostaa minusta yltiöpositiivisuudelta ja sellaiselta totuudelta, joka on ehkä totta jostain näkökulmasta, mutta ei ole koko totuus. Toinen puoli totuutta voi olla se, että osaamisen taso ja oppimisen halu vaihtelee ja ääripäiden erot voivat olla suuret. Miten jatkuva koulutuksesta säästäminen voi kehittää koululaitoksia ja pedagogiikkaa ja miten vähenevillä resursseilla turvataan riittävät oppimisedellytykset myös niille, jotka tarvitsisivat tukea ja ohjausta motivaation ja taitojen kehittämisessä? Onko sittenkin edessä kahtiajakautunut yhteiskunta, jossa yksilöiden väliset erot ovat suuret? On niitä, jotka pääsevät huipulle ja niitä, jotka syrjäytyvät entistä enemmän.

Hallituskauden tavoitteena on kyllä vähentää koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrää ja koulutuksen keskeyttämisten määrää. Tämä on erittäin hyvä tavoite, ja tähän vedoten voisi olla toivoa, että myös rahoitusta tällaista kehitystä tukevaan toimintaan olisi saatavissa. Toivotaan niin. Itse näen, että nimenomaan erityisopetus ja erityisen tuen varmistaminen on yksi keino, jolla tähän voidaan päästä. Kuitenkin koulutusmäärärahoista säästetään ja niitä leikataan voimakkaasti eivätkä leikkaukset voi olla kohdistumatta myös erityisen tuen toimiin.

Toisen asteen koulutuksen reformista kertovassa luvussa ei ole mitään mainintaa tuen tarpeesta ja tarvittavan tuen tarjoamisen turvaamisesta. Reformissa korostetaan nopeutta ja tehokkuutta, joustavuutta ja nopeaa valmistumista. Miten tässä otetaan huomioon se, että juuri toisella asteella pitäisi kuitenkin vähentää keskeyttämisiä ja estää se, että nuoret eivät jää koulutuksen ulkopuolelle. Miten tuetaan niitä nuoria, joiden oppiminen ei ole aina tehokasta ja nopeaa? Jos toiminnan tehostaminen ja päällekkäisyyksien poistaminen tarkoittaa esimerkiksi lähiopetuksen ja opiskelijoiden ohjaamisen vähenemistä, miten taataan, että koulutus on edelleen laadukasta.

Tekstissä mainitaan erikseen, että toisen asteen  jatko-opintokelpoisuus tulee säilyttää. Itse yto-aineen opettajana olen nähnyt, että jatko-opintokelpoisuuden saavuttaminen on entistä haastavampaa, kun yto-aineiden tuntimäärät ovat pienentyneet. Tavoitteet pysyvät samoina, mutta opetuskokonaisuudet pirstaloituvat ja tuntimäärät pienenevät kuin pyy maailman lopun edellä. On hyvin vaikeaa saavuttaa sellaista taitotasoa, että sillä todella pärjää ammattikorkeakoulussa tai korkeakoulussa. Jos opiskelija on itse aktiivinen ja taitava, tämä onnistuu, mutta jos opiskelijalla on haasteita tai heikko peruskoulupohja jatko-opintokelpoisuus on teoreettisesti olemassa mutta käytännössä ei.

Olen nähnyt tämän asian myös ammattikorkeakoulun näkökulmasta. Sinne pääsee nykyään enemmän ja enemmän sellaisia opiskelijoita, joilla on isoja puutteita kirjallisen ja suullisen viestinnän perustaidoissa sekä äidinkielessä että vieraissa kielissä. Ammattikorkeakouluille tämä asettaa aivan uudenlaisia haasteita, sillä siellä oletetaan, että opiskelijoilla on tietyt taidot ja että he pystyvät itsenäiseen opiskeluun. Ensimmäiset kirjalliset työt eivät sitten täytäkään asetettuja vaatimuksia ja ne joudutaan hylkäämään ja palauttamaan täydennettäviksi.Tähän ei olisi kuitenkaan aikaa, sillä opinnot etenevät nopeasti.

Opetusharjoittelu: opetuksen seuraaminen

Elina Savukosken web-suunnittelun tunnit. Tunnin alussa Elina piti pistokokeet opituista asioista ja termeistä. Välineenä hän käytti kahoot-ohjelmaa. Testi tuntui herättävän jännitystä ja hauskuutta. 
Sen jälkeen sovittiin tulevia aikatauluja ja sitten Elina ohjasi opiskelijoita henkilökohtaisesti.
Elinalla on hyvin opiskelijalähtöinen opetustyyli ja kontakti opiskelijoihin on välitön ja lämmin vaikka asiantuntemus on vahva ja aihe tekninen.

Leena Holopainen: Lukivaikeudet ja opiskelun tukeminen/Erkkaa verkossa luento 28.2.

Teoriaa ja taustaa 

Luennossa selvitettiin aluksi lukemaan oppimisen prosessia, joka koostuu useammasta osaprosessista. Kaikissa osaprosessista voi olla hankaluuksia. Äännetitoisuus on erityisen tärkeä osaprosessi ja muistilla on myös tärkeä rooli. Kirjoitustaito on tavallaan päinvastainen taito lukemiseen nähden ja myös se taito  koostuu osaprosesseista. Alakoulussa pitäisi käyttää riittävästi aikaa kaikkien osa-alueiden oppimiseen.

Useimmilla lukivaikeuksisilla on myös muita oppimiseen liittyviä hankaluuksia. Vaikeudet voivat olla havaintoihin liittyviä, jolloin  esim on vaikeuksia erotella äänteitä ja sanoja puhevirrasta. Toinen merkittävä tekijä on muisti eli on vaikeuksia pitää mielessä asioita. Lisäksi voi olla vaikeuksia ymmärtää asioita ja liittää niitä aiemmin opittuun. Myös kirjallisen tai suullisen ilmaisun tuottamisessa voi olla vaikeuksia.

Dysleksia on yleisin oppimisvaikeus ja se voi ilmetä tai painottua eri tavoin eri ihmisillä. Lukivaikeutta on myös hyvin eritasoista eikä se liity älykkyyteen. Sille on ominaista myös ennustamattomuus eli periaatteessa lukivaikeutta voi esiintyä kenellä tahansa. Mikään yksittäinen asia ei selitä lukivaikeuden syntyä. Eään teorian mukaan taustalla olisi aina sama rakenteellinen syy. Jollain tasolla lukivaikeus on perinnöllistä, ja sitä esiintyy samoissa suvuissa. Tietyt riskitekijät liittyvät geneettisiin rakenteisiin.  Myös ympäristötekijöillä on vaikutusta lukivaikeuksien syntyyn. 

Ympäristössä voi olla myös ns. suojaavia tekijöitä ja yksilöllä voimavaratekijöitä, jotka voivat kompensoida riskitekijöiden vaikutusta. Lukemisvaikeusriski on yleisempi pojilla kuin tytöillä.

Lukuharrastuksen ja kiinnostuksen herättämisellä on suuri merkitys lukemaan oppimisessa. Myös kielen rakenne vaikuttaa lukivaikeuden ilmeneminen.  Suomen kieli on tässä mielessä helppo kieli, sillä suomen kieli on säännöllinen, ja puhuttu ja kirjoitettu kieli ovat lähellä toisiaan.  Lukivaikeudet ovat jossain  mielessä universaaleja, mutta toisaalta myös kielikohtaisia.

Vanhemman omat kokemukset lukivaikeutensa kanssa voivat vaikuttaa siihen, miten lasta tuetaan. Toiset etsivät lapselleen kaiken mahdollisen tuen ja pyrkivät rikastuttamaan kieltä kaikin tavoin. Toisaalta voidaan ajatella, että kieli ei ole niin tärkeä asia, vaan korostetaan joitakin muita asioita.

Opetus- ja oppimiskokemuksilla on suuri merkitys. On sekä hyviä että huonoja vaikutuksia.  Aiemmin tukitoimia ei ollut eikä asiasta tiedetty niin paljon kuin nyt ja tästä johtuen lasta on saatettu pitää tyhmänä ja tästä on ollut huonoja kokemuksia. Toisaalta on myös ollut kokemuksia, että esimerkiksi koulussa opettaja on osannut tukea oikealla tavalla ja se on auttanut lasta eteenpäin.

Lukivaikeuden ilmeneminen

Alakoulussa

• lukemis ja kirjoittamisvirheet
• hitaus, erityisesti ominaista suomen kielelle, koska sanat ovat pitkiä
• takeltelua, julistamista
• arvailua 
• muistiongelmia, keksimistä
• lukemisen monotonisuus
• lauserakenteiden heikkoudet

Nuoruus ja aikuisikä

• Lukivaikeudet lieventyvät tai voivat hävitä kokonaan, varsinkin, jos on saanut tukea. 
• Kirjoitusvirheitä erityisesti kuormittavuus tilanteissa ja vieraissa kielissä
• Ilmaisu on suppeampaa
• Pidempien tekstien ymmärtäminen ja muistaminen on vaikeaa
• Joutuu tekemään enemmän työtä kuin toiset
• Lukeminen on hidasta.
• Vieraiden kielten oppiminen vaikeaa
• Työmuistin ongelmia
• Muistista palauttaminen on vaikeaa
• Koetilanteessa on vaikeuksia enemmän, kun tilanne on kuormittava ja se voi nostaa pintaan vaikeudet, joita muulloin ei ole juurikaan.
• Aika ei riitä koetilanteessa

Oppimistilanteisiin liittyviä seikkoja, jotka jokaisen opettajan tulisi muistaa

• Lukemista, kuuntelemista ja kirjoittamista ei  samaan aikaan
• Opettajan näkeminen helpottaa seuraamista
• Taululta tms. kopioiminen hidasta, anna aikaa tarpeeksi
• Pääasioiden korostaminen tärkeää
• Riittävästi aikaa oppimiseen ja koetilanteeseen
• Selkeän kielen käyttäminen opetuksessa ja ohjeistuksessa

Tukitoimia ei pitäisi koskaan tehdä vain mutu-tuntumalla,  vaan tukitoimien määrittäminen ja niiden vaikuttamisen arviointi on erityisen tärkeää. Tärkeää olisi arvioida prosesseja ja kiinnittää huomiota niihin ja pyrkiä löytämään se kohta,  jossa  vaikeuksia ilmenee. Opiskelua tulisi seurata myös opiskelutilanteissa. Olisi hyvä selvittää, millaisia selviytymiskeinoja opiskelijalla on käytössään ja miten hän toimii haastavassa tilanteissa, mikä hänen oma käsityksensä omista haasteista on. Myös stressin hallinnan keinoja kannattaa selvittää opiskelijan ja opettajien kanssa yhdessä.

Tukitoimia ja opetusmenetelmiä

Motivaatiomenetelmät

• Tavoitteena tehdä oppimisesta miellyttävää.

Oiremenetelmät

• Yritetään korjata virheet
• Voi johtaa arvailuun

Kielen rakenteeseen perustuvat menetelmät

• Kokonaisvaltainen menetelmä, lähtökohtana koko kieli, puhekieli
• Yritetään löytää prosessissa olevat aukot ja pureutua niihin eli selvitetään, missä oppimiseen on jäänyt aukkoja tai on opittu asioita väärin, ja sen jälkeen palataan prosessissa takaisin pyritään korjaamaan virheet.

Tekstin ymmärtämisen opettaminen

Ennen lukemista kartoitetaan taustatiedot ja selvitetään käsitteet sekä tehdään selväksi tehtävän tavoite. Kuvia ja kuvatekstit ja muuta kuvallista materiaalia kannattaa käyttää hyväksi tässä vaiheessa. Lukemisen aikana on tärkeää oppia tarkkailemaan omaa ymmärtämistä ja kysellä itseltään tekstin sisältöä. Lukemisen jälkeen tulisi kontrolloida ymmärtämistä ja oppia erottamaan pinta ja syvätason ymmärtäminen. Aluksi prosessia tulisi harjoitella ohjatusti, jotta  oppilas oppisi käyttämään menetelmää itsenäisesti.

Ohjeita opettajalle

• Opettajalla pitää olla tietoa lukivaikeudesta ja ymmärrystä oppilasta kohtaan. 
• Opettajan asenne ja reaktiot vaikuttavat oppimiseen ja oppilaan kokemukseen lukivaikeudesta. 
• Vahvuuksien huomaamisella ja positiivisella palautteesta on iso merkitys.
• On tärkeää löytää yhteinen kieli.
• Lukemis ja oppimistrategioiden opettamista ja käyttämistä pitäisi tehostaa kaikissa oppiaineissa.
• Oppilaan edistymisen huomaaminen on tärkeää. 
• Opettajien keskinäinen yhteistyö auttaa ymmärtämään lukivaikeuden moninaisuutta.

Lukivaikeus ja Yo-kirjoitukset

Ylioppilatutkintolautakunnan sivuilla on ohjeita lausuntojen kirjoittamiseen. Jotkut ohjeet ovat hiukan muuttuneet.  Erityisopettaja voi kirjoittaa lukilausunnon ylioppilastutkintolautakunnalle.