sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Osaamisportfolio: Vahvuuksia hyödyntäen kohti reformia

Päätin sittenkin yrittää valmistua etuajassa, sillä myyränelämäni kävi jotenkin ahtaaksi. Olin suunnitellut mielessäni portfoliota jo pitkän aikaa ja tiesin, mihin muotoon sen toteuttaisin. Asiat, joita esittäisin, olivat jo myös valikoituneet. Toteutan portfolioni mobilen muodossa. Kielitoimiston sanakirja sanoo mobilesta, että se on "taideteos, jossa on liikkuvia asioita. Mielestäni erityisopettajan työhön kuuluu myös paljon liikkuvia osia, joten senkin takia muoto on sopiva.



Mobilen keskiosa kuvaa minua ennen erityisopettaja opintoja: "Tässä minä olen: vähän puutteellisena, mutta jotenkin toimivana, sydän paikallaan." Koulutus antoi lisäeväitä ja teki minusta erityisopettajan kuin liikkuvat osat tekevät mobilen. Halusin rakentaa mobilen jostain luonnonmateriaalista ja siksi käytin työssäni tuohta, koska luonnollisuus ja aitous on osa minua. Tuohen kappaleisiin olen kirjoittanut niitä keskeisiä asioita opinnoistani, jotka ovat jääneet elävimmin mieleeni. Liitin tuohenpalat toisiinsa niinellä. Näitä niini-tuohinauhoja on kuusi.



Yksi kaikkein vaikuttavimmista ja kiinnostavimmista opintokokonaisuuksista on ollut minulle Työ- ja verkostoyhteistyön kokonaisuus. Aloin suunnittella sitä heti, kun kuulin tehtävästä. Valitsin yhteistyöverkoston laajentamisen kantavaksi teemaksi mielen hyvinvoinnin edistämisen sekä erityisopetuksen kentän moninaisuuteen tutustumisen. Tutustuin vierailujen kautta muun muassa aistivammaisuuteen, monikulttuurisuuteen, mielenterveyden ammattilaisiin ja tukimuotoihin ja erilaisiin järjestöihin. Monista vierailuista sain todellisia yhteistyökumppaneita ja hienoja ideoita.

Toinen asia, jota olen pohtinut paljon on ollut opetusharjoitteluni keskeisin asia: positiivisen psykologian käyttö erityisopettajan työssä sekä opiskelijoiden vahvuuksien tunnistaminen. Tutustuin alan kirjallisuuteen, kävin luennoilla ja toteutin VIA-vahvuuskyselyä erilaisten ryhmien ja yksilöiden kanssa. Opin myös itsestäni vahvuuskyselyn ja teorian kautta. Positiivisen psykologian mukaan on  6 hyvettä ja niiden alla on 24 luonteenvahvuutta.




Hyveet ovat viisaus, rohkeus, inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus henkisyys. Luonteenvahvuudet ovat luovuus, uteliaisuus, arviointikyky, oppimisen ilo, näkökulmanottokyky, urheus, sinnikkyys, rehellisyys, innokkuus, rakkaus, ystävällisyys, sosiaalinen älykkyys, ryhmätyötaidot, reiluus, johtajuus, anteeksiantavuus, vaatimattomuus, harkitsevuus, itsesäätely, kauneuden ja erinomaisuuden arvostaminen, kiitollisuus, toiveikkuus, huumori, hengellisyys.




Tummempaa sävyä näiden myönteisten asioiden rinnalla edustavat Kehittämisosaamiseen liittyvät asiat. Hallitusohjelma, reformi ja johdon haastattelu aiheuttavat minussa levottomuutta, epävarmuutta ja jopa ahdistusta. Näihin asioihin liittyvät tapahtumaketjut saivat minut kirjoittamaan tarinan myyrästä, joka eksyi omaan koloonsa. Aiemmasta työstään iloitsevasta onnenmyyrästä tuli pelokas ja unohdettu myyrä. Mutta lopulta myyrä kuitenkin muisti omat vahvuutensa ja päätti taistella itsensä esiin kolostaan.

Minä olen miettinyt omia vahvuuksiani ja tunnistanut ne, joita sain tietää VIA-vahvuuskyselyn kautta. Kaikkein ensimmäiseksi testissä valikoitui rakkaus. Minä arvostan läheisiäni ja saan heiltä voimaa vaikeinakin aikoina. Minä myös välitän muista ja pidän huolta toisista. Tätä ominaisuutta tarvitsen myös erityisopettajan työssäni.

Kaisa Vuorinen puhui luennollaan myös siitä, miten vahvuuksiaan voi käyttää myös liikaa. Minä en ensin ymmärtänyt, miten myönteisistä asioista voi tulla kielteisiä, mutta nyt olen ehkä ymmärtämässä tämänkin näkökulman.  Omista vahvuuksistani rakkauden kohdalla se voi tarkoittaa sitä, että välitän ja huolehdin opiskelijoistani niin paljon, että uuvun itse.


Toinen vahvuuksistani, rehellisyys, on myös joskus aiheuttanut minulle ongelmia, sillä olen joskus liian suorapuheinen enkä osaa aina peittää ajatuksiani ja pitää suutani supussa. Arvostan itsessäni ja toisissa rehellisyyttä ja aitoutta ja uskon, että sen avulla olen voittanut monta kertaa niidenkin opiskelijoiden luottamuksen, joilla on vaikeuksia luoda kontaktia viranomaisiin tai keneenkään tai tehdä yhteistyötä. Erityisopiskelijat ovat usein pettyneet eri asioissa ja heille on tärkeää olla rehellinen ja aito. Lähelle rehellisyyttä asettuu myös viides vahvuuteni reiluus. Kyselyn selityksissä sanotaan, että kohtelen kaikkia ihmisiä reilusti ja että annan kaikille mahdollisuuden.

Kolmanneksi vahvuudekseni olen saanut anteeksiantavaisuuden. Sen ja rakkauden kohdalla ehkä vähän yllätyinkin saadessani tuloksen. Joskus aiemmassa elämässäni minä en kokenut olevani rakastettu, mutta nyt koen niin. Siitä olen niin kiitollinen, että se näkyi testissäkin niin, että kiitollisuus oli kuudes vahvuuteni. Olen kokenut ja nähnyt epäoikeudenmukaisuutta, mutta olen sitä mieltä, että kaikki ansaitsevat toisen mahdollisuuden eikä kostolla ja katkeruudella lopulta kuitenkaan voita itselleen mitään. Siksi on parempi yrittää antaa anteeksi ja mennä eteenpäin.


Tämän hetkisessä vaikeassa tilanteessa, myyrän elämässä, minua auttaa ja pakottaa eteenpäin kaikkein eniten sinnikkyys, neljäs vahvuuteni. Minä teen paljon työtä ja saatan loppuun sen, minkä olen aloittanut enkä anna periksi. Joskus tuntuu, että hakkaan päätäni seinään liiankin kauan enkä osaa luovuttaa silloinkaan, kun ehkä jo voisi. Myyrääkin lohduttivat ja auttoivat jaksamaan puutarhurin sanat: "Muistakka tämä: myyr ei luovut, ikä!"

Näiden vahvuuspohdintojen lisäksi minulla on yksi nauha: oppilaitosvierailut. Minulle jäi erityisesti mieleen Mercurian vierailu. Sen innoittamana päätimme kielten opettajan kanssa perustaa oma pieni joustava ja yksilöllinen kielipaja, jossa opiskelijalla olisi vapaus ja vastuu. Hänet toivotettaisiin tervetulleeksi, välitettäisiin ja kysyttäisiin, mitä  kuuluu. Toivottavasti saan olla tätä ja muita uusia oppejani toteuttamassa jatkossakin joko nykyisessä paikassani tai sitten jossain muualla.












2 kommenttia:

  1. Hei Satu! Kiitos portfoliosta! Vuosien varrella olen nähnyt monenlaisia portfolioita eli oman kasvun näytteitä mutta en muista ennen nähneeni mobilea. Ja perustelutkin ovat hyvät eli molemmissa, mobilessa ja erit.opettajan työssä on liikkuvia osia. Olet rakentanut opinnot johdonmukaisesti positiivisuudelle ja laaja-alaisuudelle kaikilta niiltä osin, mihin itse olet voinut vaikuttaa. Katseen suuntaaminen noihin asioihin on auttanut sinua myös kirkkaammin näkemään itsessä ja opiskelijoissa noita asioita. "And it makes difference" eli sillä on merkitystä! Hienosti olet kulkenut kokonaisuudessaan matkan opettajasta erityisopettajaksi! Nyt kaikki on suoritettu ja opintotoimisto on laittanut jo hyväksymismerkinnät opintorekisteriin. Lämpimät onnittelut valmistumisesta:):) t Liisa

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!