· Äidinkieli pakollinen/luku- ja opiskelustrategiat
Tavoite
· Oppia tunnistamaan ja käyttämään erilaisia lukutapoja
· Oppia valitsemaan tekstilajiin ja lukutavoitteeseen sopiva lukutapa
· Tehostaa omia lukutottumuksiaan
· Yhdistää lukeminen ja tiedon etsiminen kirjoittamiseen ja tiedon muokkaamiseen referoimistehtävän avulla
Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan huomioon ottaminen
· Selkeästi esitetty tehtäväksianto ja tehtävän eteneminen diasarjan avulla.
· Joka tunnin alussa esitetään erikseen tuntien tehtävät kirjoittamalla tauluun tai muuten näkyviin "Tunnin työt" eli mitä olisi tarkoitus ehtiä tehdä tuntien aikana.
· Tehtävä pilkotaan osiin ja tehdään vaiheittain.
· Lukustrategioiden oppiminen auttaa erityisopiskelijaa jatkossa muissa lukemista vaativissa tehtävissä.
· Opetuksen yhteydessä tutustutaan myös lukemisen apukeinoihin ja viitataan myös lukivaikeuteen ja tarvittaessa myös esim. LUKI-Heron sivustoon.
· Pyrin hankkimaan lukiviivaimia, lukikalvoja ja muita apuvälineitä tunnille kokeiltaviksi.
· Opiskelija valitsee itselleen sopivan ja itseään kiinnostavan tekstin. Jos opiskelijalla on todettu lukivaikeutta tai lukemisen hitautta, opiskelija voi valita lyhyemmän tekstin kuin muut.
· Jos opiskelijalla on vaikeuksia tuottaa yhtenäistä tekstiä, tehtävää voidaan eriyttää niin, että referaatin voi esittää suullisesti tai tiivistää tekstin sisällön ns. ranskalaisin viivoin vaikkapa PowerPoint-ohjelmalla.
Käytettävät menetelmät ja materiaalit:
· Moodle-alusta, jonne kootaan kaikki käytössä oleva materiaali
· PowerPoint-diaesitykset, joissa selvitetään teoriaosuus lukustrategioista ja referoimisesta visuaalisesti ja sanallisesti. Esitykseen voi palata itsenäisesti uudestaan, sillä se jää näkyviin moodle-kurssille.
· Opettajajohtoinen teoriaosuuden esittely, suullinen selostaminen diojen avulla
· Mahdollisuus tutustua asiaan oppikirjan avulla esim. Ammattilainen viestii –kirja.
· Opettajan yksilöllinen ohjaus ja palaute tehtävän eri vaiheissa.
Toteutusaikataulu ja ryhmä:
· Opetuskokonaisuus aloitetaan oppimistyyleihin ja –tapoihin tutustumisella vkolla 2 ja lukustrategioihin päästään luultavasti vkolla 3 tai 4.
· Ryhmä 1. vuosikurssin peruskoulupohjaiset kuva- ja mediataiteen ja valokuvauksen osaamisalan opiskelijat
Diaesitys:
Raportointia toteutuksesta:
27.1.2017
Opiskelijat ovat tehneet oppimistyylitehtävän, mutta en ole vielä ehtinyt tutustua niihin tarkemmin. Aihe tuntui kiinnostavan useimpia. Yhdeltä opiskelijalta sain kriittistä palautetta: hänen mielestään tehtävä on "helvetin typerä" ja siinä toistetaan kuulemma samaa asiaa monta kertaa. Opiskelija kuulemma osaisi kyllä tehdä tehtävän eikä kaivannut sen tekemiseen apua, mutta ei halunnut tehdä sitä. Tunsin tilanteessa kyllä syvää voimattomuutta ja totesin hänelle, että en kyllä sitten taida osata häntä auttaa mitenkään. Jälkeenpäin pohdin, että ehkä rautalankamaisen selkeyteen pyrkivä tyyli voi tuntua jonkun mielestä saman asian toistamiselta, mutta palautteen epämääräisyyden takia en täysin ymmärtänyt, mihin opiskelija viittasi.
Pidin luento-osuuden erilaisista lukutavoista ja -strategioista sekä referaatin laatimisesta 13.1. ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Lisään näyttämäni diat tähän lähiaikoina.

Osa opiskelijoista on hyvin hiljaisia tässä ryhmässä. He vaikuttivat kuuntelevan kuotenkin keskittyneesti ja sain heidät mukaan keskusteluun ajoittain. Jatkoimme työskentelyä tutustumalla koulun kirjaston lehtivalikoimaan ja jokainen etsi itseään kiinnostavan artikkelin. Ryhmän erityistä tukea tarvitsevalla opiskelijalla oli vaikeuksia löytää sopivaa artikkelia. Tarjosin muutamaa lehteä selattavaksi ja ehdotin aiheita, joita ajattelin kiinnostaviksi. Artikkelin etsiminen kesti kauemmin kuin muilla keskimäärin ja päätöksen tekeminen tuntui vaikealta ja hän tarvitsi tukea siinä. Otin kaikille artikkelista kopion, jotta siihen on mahdollista tehdä alleviivauksia ja muita omia merkintöjä.
Osa opiskelijoista näyttää suoriutuvan tehtävän jatkosta itsenäisesti. Tänään 27.1. jatkoimme tehtävän parissa ja huomasin, että yksi opiskelija ei edisty lainkaan. Joskus on tosi vaikea havaita, milloin opiskelija kaipaisi apua tai tehtävän selkiyttämistä ja milloin hän pohtii tehtävää muuten. Useimmiten yritän kierrellä luokassa ja käydä kyselemässä, tarvitseeko joku apua ja osaako jatkaa tehtävässä. Tänään sain selville, että yhdellä opiskelijalla oli vaikeuksia edetä tehtävässä. Pyysin häntä ottamaan esiin näyttämistäni dioista sen, jossa kuvataan vaihe vaiheelta referaatin tekemisen vaiheet. Se tuntui selventävän ja opiskelija jatkoi työtä.
Erityistä tukea tarvitseva opiskelija ei ollut tänään valitettavasti paikalla. Nyt hän jää tehtävässä muita jälkeen, sillä nyt jotkut alkavat olla melko valmiita. Jos tämä opiskelija tulisi ensi kerralla voisin eriyttää opintoja niin, etltä hän jättää tekemättä sen kerran Sanomalehtiviikon aiheisiin liittyvät tehtävät ja jatkaa referaatin tekemistä. Luulen, että hän tarvitsee ohjausta tehtävässä enemmän kuin toiset. Seuraavaksi yritän ehtiä lukea palautetut tekstit mahdollisimman pian ja antaa niistä palautetta sekä mahdollisesti ottaa esille niissä ilmenneitä puutteita yhteisesti käsiteltäviksi tai yksilökohtaisen ohjauksen kautta.
Haasteellista tämän suunnitelman toteuttamisessa on se, että kaikki tehtävien kommentoinnin ja arvioinnitänä laahaa aterian minulla jälkijunassa, sillä en pysy arviointiaikataulussa muiden töitten takia.
2.2.2017 Äidinkielen tunnit, referaatin jatkaminen
Tänään tein tauluun "Päivän työt" -listan. Minusta näytti, että se ryhdisti jotenkin tunnin rakennetta. Opiskelijat valitsivat työlistasta sen, missä olivat menossa ja jatkoivat omaa työskentelyä sen mukaan. Tämä lista pitäisi oikeastaan tehdä aina jokaisen tunnin alussa!
Kirjoitin jotakuinkin näin: (en tietenkään tajunnut ottaa siitä kuvaa)
Päivän työt.

- Lue open antama juttu kirjoittamisen vinkeistä ja valitse yksi 10 kohdasta, jonka ohje sopisi sinulle.
- Jatka referaatti loppuun/ aloita sen laatiminen nyt
- Tarkista oletko tehnyt aiemman oppimistyylitehtävän
- Tee sanomalehtiviikkoon liittyvä tehtävä yksin tai parin kanssa. Voit itse valita tehtävän annetuista linkeistä
Tämän jälkeen kiersin luokassa tarkistamassa jokaiselta erikseen, tietääkö, mitä pitää tehdä ja osaako jatkaa. Kahden erityisopiskelijan kanssa, jotka ovat olleet poissa edellisiltä tunneilta kävin henkilökohtaisesti läpi, miten pääsevät verkko-oppimisalustalle moodleen ja mitä diaesityksiä olen käynyt läpi edellisillä tunneilla sekä ehdotin, miten he voisivat jatkaa tällä tunnilla työskentelyä. Kävin vielä uudelleen tarkistamassa näiltä (ja kaikilta muiltakin) miten työ etenee ja jos näytti, että ei etene, ehdotin, miten työtä voisi jatkaa.
Jatkamme huomenna vielä tämän aiheen parissa.
Raportoinnin jatkoa:
15.2.2017
Osa opiskelijoista on saanut referaattinsa tehtyä, mutta en ole vielä ehtinyt tutustua niihin tarkemmin. Osa on tehnyt tehtävää todella hitaasti enkä tiedä, miten se on tuntunut niin takkuiselta.
Hei!
Selkeä, mietitty kokonaisuus. Hienoa, että on erilaisia suoritustapoja.
Omille opiskelijoille olen antanut mahdollisuuden tehdä muistiinpanoja myös internetissä löytyvillä
mind map -työkaluilla (osa niistä vaatii kirjautumisen).
Linkki http://www.educatorstechnology.com/2012/06/18-free-mind-mapping-tools-for-teachers.html
t. Jani

Satu, suunnitelmasi oli mielenkiintoinen.
Olet kuvannut selkeästi ja tarkasti tavoitteet, menetelmät ja materiaalin mitä tarvitset. Olet hyvin huomioinut erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan kohdalla huomioon otettavat asiat. etenkin tuo tulevaisuuteen suuntavaa lukustrategioiden oppiminen joka auttaa jatkossa muissa lukemistavaativissa tehtävissä.
Millaista arviointia olet suunnitelllut toteutuksen yhteyteen? LIittykäö siihen esimerkiksi opiskelijan itse arviointia?
Jään odottamaan jatko-osaa, miten opetuskokonaisuus on sujunut kyseiselle ryhmälle.
terveisin Nanna

Tämän tyyppisellä aihekokonaisuudella olisi meilläkin aikuispuolella paljon käyttöä ja sopisi todella hyvin meillä "Aikuinen oppijana" -lähijakson yhteyteen. Suunnittelemassasi kokonaisuudessa oppilaat saavat valmiuksia myös muiden oppiaineiden opiskeluun, joka on hyvä, koska kaikilla opettajilla ei välttämättä ole erityispedagogiikan osaamista. Palaute tuleekin varmaan pidemmän ajan kuluessa, kun opiskelijat huomaavat muden aineiden opiskelun helpottuvan tai tehostuvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommentistasi!