Työparityöskentelyn ihanuus ja haasteet

Brasilialaiset vieraamme näyttivät tanssin mallia meille kaikille. Kun yhteistyö työparin kanssa toimii, työ on kuin tanssia, mutta jos kommunikaatio parin kanssa ei toimi, astutaan koko ajan toisen varpaille ja sotaan akselinsa.   

Opiskelijatoverin alustus työparityöskentelystä oli lähipäivien kiinnostavinta antia minulle. Oli mielenkiintoista verrata eri oppilaitoksista saatuja omia kokemuksia yhteisopettajuudesta tai  samanaikaisopetuksesta tieteellisen tutkimuksen tuloksiin. Pystyin kyllä allekirjoittamaan ja tunnistamaan sekä työskentelyn hyviä että haastavia puolia.

Tein eräässä aiemmassa työpaikassani pitkään hyvin tiivistä yhteistyötä toisen aineenopettajan kanssa. Suunnittelimme ja toteutimme ilmiöpohjaista opetusta 10-luokalle. Työskentelyn teki onnistuneeksi nimenomaan se, että onnistuimme luomaan luottamuksellisen ja arvostavan ilmapiirin. Pidimme toisiamme oman alansa rautaisena ammattilaisena ja rikkautena sitä, että toinen täydensi omaa osaamista ja toi aihepiireihin oman näkökulmansa. Toisen kunnioittaminen ja arvostus on todellakin työparityöskentelyn onnistumisen ehdoton edellytys.

Onnistunut yhteistyö on voimauttavaa, edistää työssäjaksamista ja voi olla jopa tosi hauskaa ja antoisaa. Siinä vastuu puolittuu, kun voi aina luottaa ja turvautua toiseen tarvittaessa. Opiskelijoiden kohtaaminen on helpompaa, kun on toinen aikuinen tukena ja jos itsellä ei ole sokeriset välit jonkun opiskelijan kanssa, voi pyytää kollegalta apua ja kun itse opettaa, toinen voi ohjeistaa opiskelijoita, kiinnittää heidän huomionsa oikeaan suuntaan, selventää ohjeistusta, auttaa erityistä tukea tarvisevaa opiskelijaa, rauhoittaa tuntitilannetta tai levotonta opiskelijaa ja niin edelleen. Luotettava kollega on korvaamaton apu.

Toisaalta vuorovaikutus on myös juuri se asia, jossa voi tulla hankaluuksia. Jos työparin jäsenet eivät ymmärrä toisiaan, arvosta ja kunnioita toista, työskentely on todella raskasta ja jopa ahdistavaa. Läheisessä yhteistyössä myös tunteet voivat kuohahtaa, ja jos tunteiden näyttäminen tai käsitteleminen on hyvin erilaista työparin jäsenillä, yhteistyön tekemisestä voi tulla vaikeaa. Tällaisen työn tekemisen suurimpia haasteita ovatkin oman kokemukseni ja tutkimukseni mukaan vuorovaikutuksen onnistuminen, roolien ja vastuiden selkeys, tasa-arvon toteutuminen, yhteisten pelisääntöjen luominen. Haasteellista on myös se, että työskentelyn suunnittelu vie aikaa ja yhteisen suunnitteluajan löytäminen  on usein vaikeaa. Suunnitteluun pitäisi varata aikaa jo rakenteissa, jos haluttaisiin lisätä tämänkaltaista työskentelyä.

Mielestäni tällaista yhteistyötä pitäisi lisätä ehdottomasti. Opettajien pitäisi luopua yksin tekemisen ja selviämisen ja suljettujen ovien kulttuurista. Oven avaaminen ja toisen kollegan mukaan ottaminen ei kuitenkaan ole aina niin helppoa kaikille. Se vaatii itseluottamusta ja rohkeutta sekä tervettä ammattiylpeyttä omasta osaamisesta, heittäytymiskykyä, joustavuutta, epävarmuuden sietämistä ja improvisointiakin aina välillä. Onneksi nuoret opettajat ovat usein valmiimpia yhteistyöhön kuin vanhemmat kollegat, joille on iskostunut mieleen yksin tekemisen kulttuuri. Huomasin tämän, kun toimin jonkin aikaa resurssiopettajana yläkoulussa. Nuoret kielten opettajat ottivat mielellään minut omille tunneilleen avuksi. Aina ei kuitenkaan ollut kyse iästä, sillä tein yhteistyötä myös vanhempien kollegoiden kanssa.

Ammatillisessa koulutuksessa pitäisi ehdottomasti lisätä ammattiaineiden ja yhteisten aineiden integrointia ja yhteisopetusta. Joissakin oppilaitoksissa tästä on jo hyviä kokemuksia ja  se on saatu osaksi rakenteita ja käytäntöjä, mutta vielä on paljon myös niitä oppilaitoksia, joissa vielä taistellaan puuttuvien suunnitteluresurssien, lukujärjestyskäytäntöjen ja opetussuunnitelmien liian kirjaimellisen noudattamisen kanssa.

Minusta äidinkielen opettajana äidinkielen sisällöt olisivat helposti integroitavissa lähes minkä tahansa aiheen kanssa, jos vain nähtäisiin hieman vaivaa ja oltaisiin avoimia ja joustavia. Integroimisesta hyötyisivät mielestäni kaikki: opettajat, opiskelijat ja erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat. Uskon, että se myös lisäisi yhteisten aineiden arvostusta ja opiskelijoiden motivaatiota.  Itselläni on sekä onnistuneita että epäonnistuneita kokemuksia aiheesta sekä nykyisestä että aikaisemmista työyhteisöistä.  Välillä väsynyt siihen, että yhteisten aineiden opettajilta odotetaan aloitetta eikä nähdä integraation hyötyä ammattiaineen kannalta. Minusta meilläkin voisi olla annettavaa yhteistyössä.