Kukaan ei osaa kaikkea, jokainen osaa jotakin, yhdessä osaamme kaiken!

Keudan ervat eli Kervat kävimme opintomatkalla Göteborgissa ja tarkemmin Mångkulturella Folkshögskolanissa, joka on  Finska folkshögskolan i Göteborgin osa. Oppilaitos sijaitsee  Angeredissa, joka on Göteborgin lähiö. Koulun sijaintiin ja historiaan liittyy hyvin mielenkiintoisia asioita. Koulun lähistölle saapuessaan ei voi olla huomaamatta, että se on keskellä teollisuusaluetta eikä näytä ollenkaan koululta.

Suomalaisten koulusta monikulttuuriseksi 

Alunperin koulu oli tarkoitettu suomalaissiirtolaisille ja vielä 1980-luvulla kaikki opiskelijat olivat suomalaisia. Siellä opiskeltiin suomen kieltä, kirjallisuutta ja kulttuuria ja opiskelijat olivat tulleet töihin Ruotsiin, suurin osa Volvon tehtaille. Opettajat llivat myös suomalaisia ja osa heistä työskentelee siellä edelleen. Minullakin on sellaisia sukulaisia, jotka olivat töissä Ruotsissa 70-luvulla. Olikohan kukaan heistä tuolla alueella silloin? Alueella asui tuolloin pääasaiassa pelkästään suomalaisia.  Sitten he ja kaikki muutkin suomalaiset muuttivat takaisin Suomeen. Mitä tapahtuikaan koululle, jonka nimi on edelleen Finska folkhögskolan, kun enää ei ollut ketään koulutettavia?

Minusta koulun historia on uskomaton osoitus joustavuudesta, kekseliäisyydestä ja sopeutumisesta ympäristön muutoksiin. Nyt alueella asuvista suurin osa on maahanmuuttajia eri puolilta maailmaa. Kauppakeskuksessa on ehkä enemmän tummaihoisia ja -silmäisiä asiakkaita kuin vaaleita ruotsalaisia puhumattakaan suomalaisista. Koulussa opiskellaan ruotsin kieltä ja kulttuuria ja heidän opettajinaan on myös muutama suomalainen maahanmuuttaja. Mieletöntä siis upeaa! Maahanmuuttajasta kotouttajaksi toiseen kulttuuriin. Koskaan ei voi tietää, mitä elämässä tapahtuu lopulta.

Kotoutuskoulutusta ruotsalaisittain

Maahanmuuttajien kotoutumis-/tai kotouttamisprosessi kuulosti melko samankaltaiselta kuin Suomen vastaavat toimet. En tiedä, tulkitsinko oikein, mutta minä kuulin esittelypuheenvuorossa kuitenkin jotain systemaattisempaa ja suunnitelmallisempaa kuin meillä. Olen itse työskennellyt vastaavassa prosessissa ja minusta yksi suurimpia ongelmia Suomen prosessissa on se, että koulutus ja kotouttamistoimet jäävät irrallisiksi palasiksi maahanmuuttajan elämässä ja on jotenkin sattumanvaraista, millaiseen koulutukseen pääsee ja miten onnistuu etenemään. Osa onnistuu, osasta tulee väliinputoajia, jotka eivät solahda mihinkään, vaan jäävät ikään kuin junnaamaan samaan vaiheeseen pääsemättä eteenpäin.

Ihmiset ja taustat ovat valtavan erilaisia ja silti kaikille tarjotaan samaa pakettia. Maahanmuuttajan pitäisi oppia kieli tietyssä ajassa ja tietty määrä kursseja käymällä ja kun on käyttänyt suunnitellut palvelut, ei voi osallistua niille uudelleen. Osittain kouluttajat Ruotsissa puhuivat tästä samasta ongelmasta, kun sanoivat, että noin 3 vuoden mittainen ohjelma on liian lyhyt joillekin ja että kaikki eivät saavuta tavoitteita koulutukselle varattuna aikana. On päivänselvää, että jos kielen opiskelu pitää aloittaa kirjainjärjestelmän ja lukutaidon opettelulla, on aivan eri asemassa kuin akateemisesti koulutettu länsimaista kirjoitusjärjestelmää käyttävä. Silti kaikille on varattu tietyllä tavalla sama aika, jossa pitäisi työllistyä ja löytää oma paikkansa yhteiskunnassa.

Angeridin koulussa oli käytössä meidän työvoimakoulutustamme vastaava systeemi. Yhteistyö kuulosti olevan tiivistä työvoimaviranomaisten kanssa, ja hyvä virkailija yhteistyökumppanina on kullanarvoinen koulutuksen ja opiskelijavalintojen onnistumisessa. Itse huomasin tämän saman työskennellessäni yhteistyössä TE-keskuksen kanssa. Hyvä koulutus saadaan loppumaan ja ajettua alas, jos työvoimavirkailijoilla ei ole tahtoa ja ymmärrystä hoitaa asioita järkevällä ja kokonaisuutta katsovalla tavalla. Suomen systeemi on valitettavan jäykkä ja byrokraattinen monessa asiassa. Tarjouspyyntöjärjestelmä ja kilpailutus vaikeuttavat koulutuksen kehittämistä ja jos vain raha ratkaisee, ei koulutuksen laadusta ole takeita. Nyt työvoimahallintoa ajetaan alas Suomessa niin voimakkaasti, että ei ole olemassa mitään asiakastuntemusta ja jatkuvuuden turvaamista yksilön koulutus- ja työllistymispolkujen suunnittelussa. Kaikki palvelu on siirtymässä verkkoon, joka on on kielitaidottomalle maahanmuuttajalle läpipääsemätön byrokratian viidakko.

Koulutukseen on varattu kaikkiaan kolme vuotta. Siinä ajassa pitäisi saavuttaa kielitaito, jolla pärjää ammatillisessa koulutuksessa, lukiossa tai työssä. Lisäksi koulutuksen aikana suoritetaan ruotsin perusopetulsen oppimäärä ja opiskelija saa päättötodistuksen. Ruotsin kielen lisäksi opiskellaan siis matematiikkaa, englantia ja reaaliaineita. Ensimmäinen jakso on tietyllä tavalla kartoittava ja orientoiva. Silloin hankitaan perustaidot opiskeluun ja kieleen. Jotkut aloittavat lukutaidon hankkimisesta, koska eivät ole saaneet lähtömaassaan mitään kouluopetusta. Tärkeä osa ensimmäistä jaksoa on myös erilaisten opiskelun esteiden löytäminen. Monilla on erilaisia selittämätömiä kipuja, unettomuutta ja muita epämääräisiä oireita. Usein näiden taustalla ovat traumaattiset kokemukset ja mielenterveyden ongelmat, mutta psyykkisistä vaikeuksista on monissa kulttuureissa erittäin vaikeaa tai mahdotonta puhua. Siksi näiden esteiden löytäminen ja tilanteen tai opiskelijan voinnin parantaminen on vaikeaa ja hidasta. Taustalta voi löytyä myös asunnottomuutta, päihteiden väärinkäyttöä tai mitä tahansa. Yksi kriteeri koulutukseen pääsemiseen, on vakituinen osoite. Joskus osoite keksitään tai ostetaan vain siksi, että pääsään etuisuuksien piiriin, mutta opiskeleminen on mahdotonta, sillä oikeasti asuntoa ei olekaan.

Vaikeuksien etsimisestä vahvuuksien löytämiseen

Tottumattomuus opiskeluun, opiskelutaitojen puute, keskittymisen pulmat tai oppimisvaikeudet voivat myös nousta esiin ryhmässä. Lukitestejä tai muitakaan testejä tai diagnooseja kouluttaja, joka opettaa aivan alussa ei pitänyt kuitenkaan kovin tärkeinä. Hänen mielesään ei kannata tuijottaa vaikeuksiin ja etsiä niitä, vaan etsiä mieluummin vahvuuksia ja keinoja, miten parhaiten saisi asiansa perille ja toimimaan. Tämä oli minusta hieno asenne, ja tässä olisi minulla ja monilla suomalaisilla oppimista. Vahvuuksien tunnistaminen on meille joskus paljon vaikeampaa kuin vikojen löytäminen. Haluaisinkin oppia menetelmiä, joilla voisi tunnistaa opiskelijoiden vahvuuksia ja joilla opiskelijat saisi itse tunnistamaan omat vahvuutensa.

Kaikki ovat oikeassa

Kouluttaja hämmästytti ainakin minut kertomalla, miten hän aloittaa kaikki ryhmät. Ensin hän kirjoitti tauluun sanan "Maxamed" ja sitten hän kysyi meiltä, mitä taululla lukee. Minä tietenkin luin niin kuin sinne oli kirjoitettu. Sitten hän kysyi, ovatko kaikki samaa mieltä ja kun mitään vastaväitteitä ei kuulunut, hän totesi, että sitten täällä ei ole ketään Somaliasta, sillä heidän mielestään siinä lukee Muhamed. Kun tämä keskustelu olisi käyty luokassa, hän olisi pyytänyt muita opiskelijoita kirjoittamaan saman sanan omalla kielellään. Sitten keskustelussa olisi edetty kiinnittämään huomiota siihen, miten sama sana voidaan kirjoittaa monella eri tavalla ja kuitenkin tarkoitetaan samaa ja kaikki ovat oikeassa. Kouluttaja sanoi, että tämä on hyvin täkeää ja tähän palataan kurssin aikana monta kertaa eri yhteyksissä. Jopa kielen oppimateriaalissa, jonka hän oli itse valmistanut, oli kolme sellaista kuvaa, joissa voi nähdä eri asioita ja eri ihmiset huomaavat eri asioita ensin, eivätkä välttämättä näe kuvaa samalla tavalla, mutta silti kuva on kaikille sama. Elämme samassa maailmassa ja näemme samat asiat, mutta silti me näemme ne eri tavalla eikä yksi tapa ole oikeampi kuin toinen. Minä olen vaikuttunut! Tämä täytyisi ottaa ehdottomasti käyttöön jotenkin jossain yhteydessä.  Hänen mottonsa oli: "Ingen kan allt, alla kan någonting, tilsammans kan vi allting!"

Ipadejä ja muita opetusmenetelmiä

Kävimme seuraamassa muutamaa oppituntia ja eräällä alkeistason kurssilla oli valjastettu käyttöön iPadien sovellusten koko kirjo. Opettaja jakoi kaikille pädit ja etsi kullekin omaan tasoon ja tilanteeseen sopivan harjoitteen ja ohjasi tunnin aikana aina muutamaa oppilasta kerrallaan samaan aikaan, kun osa teki itsenäisesti harjoitteita koneilla. Opetus oli siis eriytettyä ja yksilöllistä, mutta tarvittaessa myös yhteisöllistä. Kaikissa laitteissa oli samat sovellukset ja ohjelmat, joten oli aivan sama, minkä koneen opiskelija sai käyttöönsä milläkin kerralla. Olen tietoinen, että iPadeille ja androideille on tehty hyviä sovelluksia, joita voisi käyttää myös erityisopiskelijoiden apuna eri asioissa. Joihinkin sovelluksiin,  esim. lukiopetuksen ohjelmiin, olen tutustunutkin jonkin verran, mutta en ole vielä löytänyt riittäväasti aikaa perehtyä kaikkiin mahdollisuuksiin. Tilasin oppaat, joissa esitellään näitä ohjelmia ja toivon, että opintojen aikana voisin laajentaa tätäkin osaamistani.

Kaikkea teknistä osaamista hienompana ja mieliinpainuvimpana vierailusta jäi kuitenkin mieleen lämmin, suvaitsevainen, toisia kunnioittava ja avoin ilmapiiri, joka näkyi henkilökunnan keskinäisessä vuorovaikutuksessa ja suhteessa opiskelijoihin ja meihin vieraisiin. Opettajilla oli erilaisia taustoja, heitä oli monennäköisiä ja -kokoisia ja -ikäisiä. Kaikki tuntuivat kuitenkin sopivan joukkoon ja täydentävän toisiaan. Nyt tämä alkaa kuulostaa jo liiankin ylistävältä ja siirappiselta, mutta uskon vahvasti kannustavan ilmapiirin voimaan ja asenteen merkitykseen. Kannustaminen ja hyväksyminen on usein paras tuki, jonka erityisopettaja voi antaa.

http://www.finska.fhsk.se