http://www.lukihero.fi/
Vierailun kuluessa minut yllätti toiminnan monipuolisuus. Tiesin kyllä, että toiminta keskittyy oppimisvaikeuksiin ja erityisesti lukivaikeuksien asiantuntijana Hero oli minulle tuttu. Heron nettisivuja olen useinkin silmäillyt ja etsinyt niistä apua erityisesti lukivaikeuksiin liittyvissä asioissa. Tämä onkin heidän ydinosaamistaan.
"Ei tyhmä vaan erilainen oppija"
Heron motto on "Ei tyhmä vaan erilainen oppija", mikä kuvaa sitä, että aiemmin erilaista oppijaa ei välttämättä tunnistettu vaan ihminen saattoi leimautua tyhmäksi aivan suotta. Edelleen yksi käyttäjäryhmä Herossa ovat yli 40-vuotiaat, jotka ovat tuntenee itsensä tyhmiki omana kouluaikanaan ja vasta aikuisena ovat saaneet tietoa oppimisvaikeuksista ja sitten tunnistaneet piirteistä itsensä. Näitä ihmisiä tupsahtelee noin yksi kerran viikossa Heron toimistollekin ja heidän kanssaan työntekijät alkavat selvitellä, millaisista oppimisvaikeuksista voisi olla kyse ja mitä niille voisi tehdä.
Heron esitteen mukaan Hero on kattojärjestö erilaisille oppijoille, erilaisen oppijan edunvalvoja ja valtakunnallinen ääni. Sillä on alajärjestöjä ympäri Suomea, ja se tekee yhteistyötä myös ulkomaisten lukiyhdistysten kanssa. Hero ilmoittaa tavoitteikseen mm.oppimisvaikeuksista ja erilaisesta oppimisesta tiedottamisen, erilaisen oppijan tukemisen ja heille sopivan toiminnan järjestämisen, lukiverkostoitumisen ja toiminnan levittämisen ympäri maata. Meitä lähinnä oleva alajärjestö on Keravan seudun erilaiset oppijat eli Kero.
Nuoret erilaiset oppijat ja etsivä nuorisotyö
Heron alaisuudessa on myös erikseen toimintaa nuorille eli Nuoret erilaiset oppijat (NEO). Se on valtakunnallinen lukijärjestöjen nuorisojaos 18 - 29-vuotiaille, joilla on oppimisvaikeuksia. Se järjestää koulutuksia ja tapahtumia. Meille Heron toimintaa esitellyt Markku Salmi vetää nuorille tarkoitettua kurssia, jossa opetellaan itsenäisen elämän taitoja. Se on tarkoitettu 15 - 29-vuotiaille nuorille, jotka ovat jääneet ilman työ- tai opiskelupaikkaa ja tarvitsevat tukea tulevaisuuden suunnitteluun.
Tämän kaltainen toiminta Herossa oli minulle uutta samoin kuin se, että Herossa on omaa etsivää nuorisotyötä. Tapasimme nuorisotyöntekijän Asmo Kydön vierailulla myös. Hän toimii kaikenlaisissa asioissa nuorten tukena. Minulle tämä tieto oli arvokas, sillä monet meidän koulumme opiskelijoista ovat helsinkiläisiä. Helsingin kaupungin etsivä nuorisotyö vaikuttaa kankealta ja välillä olen kaivannut helpommin lähestyttävää tahoa. Nyt tiedän, että ainakin joissakin tapauksissa voisin käyttää tätä Heron palvelua hyväksi omassa työssäni.
Maahanmuuttajien oppimisvaikeudet
http://www.oppimistaito.fi/
Apuvälineitä oppimisen tueksi
Vierailimme pikaisesti myös apuvälinekeskuksessa, joka oli juuri muuttamassa omiin tiloihinsa yläkertaan. Keskus tarjoaa apuvälineitä erilaisen oppijan arkeen, lukemiseen, matematiikkaan ja vieraisiin kieliin liittyen. Sieltä saa neuvontaa ja ohjausta apuvälineiden käyttöön. Joka kuukauden viimeinen maanantai järjestetään apuvälineilta, jossa esitellään apuvälineitä. Ajattelin, että voisin osallistua jonakin maanantaina ja pohtia, mitä apuvälineitä voisi olla hyödyllistä ehdottaa koululle hankittaviksi.
Monenlaista esitettä lähti mukaan ja myös kokonainen kirja, jossa esitellään apuvälineitä erilaisen oppijan arkeen. Otin myös muutaman LukiSitko -lehden, jossa on hyviä artikkeleja. Näihin ja Heron nettisivuihin tutustumalla saa taatusti tukevan annoksen uutta tietoa oppimisvaikeuksista.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommentistasi!