maanantai 20. helmikuuta 2017

Lomalla Luovissa: 1. päivä



Käytin hiihtoloman 2 ensimmäistä päivää tutustumalla Luovin ammattiopistoon Oulussa. Olin sopinut vierailusta  opettaja Leena Hintsasen kanssa. Hintsanen on toiminut Luovissa telma-ryhmän opettajana vuodesta 2002. Pohjakoulutukseltaan hän on kehitysvammahoitaja ja sosiaaliohjaaja ja näiden lisäksi suorittanut opettajaopinnot ja ammatillisen erityisopettajan tutkinnon. Luovin ammattiopistossa on tällä hetkellä 8 Telma-ryhmää ja 4 Valma-ryhmää ja ammatillista perustutkintokoulutusta eri aloilta.

Telma-ryhmän päivä

Maanantaina 20.2. Pääsin seuraamaan telma-ryhmän päivää. Leenan ryhmässä on kaikkiaan 9 nuorta opiskelijaa. Tänään mukana heistä oli vain 3 opiskelijaa 2 nuorta naista ja yksi nuori mies. Lisäksi luokassa on kaksi ohjaajaa ja yksi opetusharjoittelija. Monilla opiskelijoilla on henkilökohtainen ohjaaja. Muut opiskelijat olivat koulutus- ja työkokeiluissa.

Opetus ryhmässä on hyvin strukturoitua ja noudattaa tiettyä viikkorakennetta.



Maanantain pääohjelma on suunnitella keskiviikon kotitaloustunteja varten ruokalista ja reseptit. Tiistaina viimeistellään vielä reseptejä ja käydään kaupassa hankkimassa tarvikkeet ruuanvalmistusta varten. Joka toinen keskiviikko on kotitaloutta ja valmistetaan ruokaa ja joka toinen viikko osallistutaan oppilaitoksen pesulan ja ravintolan toimiin. Torstaina käydään jossain tutustumiskäynnillä. Vierailukohteet liittyvät asumiseen, opintoihin tai vapaa-ajan  viettomahdollisuuksiin. Vierailujen sisällöt nousevat opiskelijoiden hojkseista. Perjantain opinnot liittyvät ilmaisuun ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Silloin kirjoitetaan päiväkirjaa, katsotaan dokumenttiohjelmia ja harjoitellaan omaa ilmaisua.



Maanantain aamu eteni niin, että päivän aluksi keskusteltiin viikonlopun sujumisesta ja käytiin läpi päivän ohjelma. Leena kirjoitti ja piirsi päivän ohjelman tauluun. Symbolien ja kuvien käyttö on selkeä ero omaan opetukseen. Päivän päätyörupeama alkoi oikeastaan vasta ruokailun jälkeen. Silloin käytimme pienen alkuhetken aivojumppaan, brain gym-harjoituksia.



Sen jälkeen katsottiin uutiset ja sää. Kaikkein eniten opiskelijoita kiinnostivat muiden maiden lämpötilat. Uutisaiheista ei naisopiskelijoiden mieleen jäänyt mitään tai ainakaan he eivät halunneet sanoa mitään. Miesopiskelijan mieleen sen sijaan oli tarttunut uutinen Trumpista, jääkiekosta ja hiihdosta. Tämän jälkeen aloitettiin ruokalistan suunnittelu ja reseptien etsiminen netistä. Kun ruokalajeista oli päästy yksimielisyyteen, reseptit muokattiin tietyn kaavan mukaan niin, että niitä olisi mahdollisimman helppo lukea ja noudattaa. Tänään tietokoneiden kanssa tuntui olevan ongelmia ja pohdimmekin Leenan kanssa, että ainakin sinnikkyyttä ja itsesäätelykykyä tulee harjoiteltua tietokonetyöskentelyssä.

Päivän viimeiset kaksi tuntia oppilailla oli liikuntaa ja he olivat menossa luistelemaan.

Yksilölliset polut ja ohjaus

Sain selville, että opiskelijoiden opintopolut ovat hyvin erilaisia ja jokaiselle rakennetaan yksilöllinen opinto-ohjelma tavoitteiden, tarpeiden ja elämäntilanteen mukaan. Opettajalla ja ryhmänohjaajalla menee paljon aikaa erilaisten toimintatapojen suunnitteluun ja opintojen räätälöintiin. Opettajalta vaaditaan hyvää organisointikykyä ja joustavuutta sekä yhteistyötä ohjaajien, ryhmänohjaajana ja muiden yhteistyötahojen kanssa.

Opetus ryhmässä saattaa näyttää helpolta ja yksinkertaiselta, mutta sen taustalla on valtavasti suunnittelua ja organisointia. Alkusyksyllä  ryhmän toiminta on näyttänyt hyvin toisenlaiselta kuin tänään. Opiskelijoiden kanssa on kuljettu jo pitkä matka ja käyty läpi monenlaista prosessia ennen kuin on päästy näin organisoituun ja harmoniseen opetustilanteeseen kuin se, mitä pääsin seuraamaan tänään. Eräällä opiskelijalla oli esimerkiksi ollut todella rajuja motivoitumisongelmia ja haastavaa käytöstä, minkä takia osa ryhmästä joutui siirtymään välillä jopa toiseen ryhmään. Sitkeän ja tavoitteellisen ohjauksen kautta on päästy nykytilanteeseen.

Kehittämistä ja hankkeita

Opetustyön lisäksi Hintsanen on ollut työuransa alusta saakka mukana opetussuunnitelmien ja -menetelmien kehittämisessä. Hän on kehittänyt muun muassa Taival-projektissa ohjausmallia, jossa korostetaan ohjaajan oikeaa, ohjattavaa aktivoivaa roolia. Siinä ohjaaja noudattaa tiettyä toimintamallia, jonka tarkoitus on tehdä ohjaajasta aktiivisesti passiivinen. Tavoitteena on välttää sitä, että ohjaaja tekee asioita ohjattavan puolesta. Idea on, että ohjaaja tukee omalla passiivisella toiminnallaan ohjattavaa olemaan aktiivinen. Ohjaajan on monesti vaikea sietää keskeneräisyyttä ja sitä, että työ ei tunnu etenevän riittävän tehokkaasti. Ohjaajalle tulee tunne, ettei tee mitään. Jos ohjaaja seuraa prosessia, hän tuntee tekevänsä tärkeää työtä myös silloin, kun odottaa ohjattavan tarttumista tehtävään.
 Projektissa luotiin kehitysvammaisille aikuisille suunnattu TAIVAL-toimintamalli. Toimintamalli kehittää kehitysvammaisten itsenäisen elämän valmiuksia sekä työelämä- ja työtaitoja, tukee asiakkaan itsenäistymistä elämän eri osa-alueilla, omatoimisuutta, toimintakykyä ja arkielämän taitoja sekä tukee kehitysvammaisen aikuisen siirtymistä laitoksesta uuteen asumis- ja elinympäristöön. Projektin aikana syntyi uudenlaisia toimintatapoja tukea ja ohjata kehitysvammaista henkilöä laitoshuollosta itsenäisempään asumismuotoon siirtymisen vaiheessa.

Tällä hetkellä Hintsanen tekeei yhteistyötä Tehoa telmaan -projektiniminen kanssa. Hän on ollut muun muassa luomassa kuvallisia todistuspohjia ja opetussuunnitelmia, joita löytyvät Ameon sivuilta. Opetussuunnitelma esittelee opetuksen sisäktöalueet kuvasymbolien ja kuvien avulla ja sivun sisällön voi myös kuunnella.  Digi TOP -hankkeessa kehitetään menetelmiä, joissa opiskelija voi kertoa työssäoppimisestaan, esimerkiksi whatsappin kautta lähettämällä kuvilla. Näin hankkenen tavoitteita esitellään Luovin sivuilla:
  1. Kehittää pedagogisia toimintamalleja erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden työpaikalla tapahtuvan oppimisen tukemiseen ja ohjaamiseen uusia digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen.
  2. Ottaa käyttöön erilaisia digitaalisia välineitä ja sovelluksia erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden työpaikalla tapahtuvan oppimisen (oppisopimuskoulutus ja työssäoppiminen) tukemiseen ja ohjaamiseen sekä kehittää ja pilotoida niiden pedagogisia käyttötapoja.
  3. Tukea digitaalisilla ratkaisuilla yksilöllisiä opintopolkuja ja opiskelijan yksilöllisiä oppimisen tapoja sekä parantaa työpaikalla tapahtuvan oppimisen laatua.
  4. Lisätä työpaikalla työpaikkaohjaajien sekä oppilaitoksen opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamista digitaalisten välineiden käyttämiseen työpaikalla tapahtuvan oppimisen tukemisessa.
  5. Jakaa ja levittää kehittämistyön tuloksia (pedagogisten toimintatapojen ja mallien) hankeverkostossa ja muiden ammatillisten oppilaitosten opetus- ja ohjaushenkilöstölle.

Kansainvälinen vaihto Luovissa


Aikaisemmin kansainvälisyyttä oli paljonkin myös telma-ryhmillä Comenius-vaihdon kautta, mutta nykyisen Erasmus-ohjelmassa painotetaan niin paljon tutkintotavoitteisuutta, että vaihtokohteita on vaikea löytää valmentavaan koulutukseen. Aiemmin twhdyt vaihdot kestivät  yleensä viikon ja kohdemaista Leena mainitsi mm. Latvian, Turkin, Ranskan, Kreikan.

Ammatillisen koulutuksen ryhmistä on edelleen  kv-vaihtoa mm. Ranskaan. Siellä vastaanottavat koulut ovat huipputasoa ja vaikka täältä vaihtoon menevillä opiskelijoilla on oppimis- ja  keskittymisvaikeuksia,  vaihdot ovat onnistuneet hyvin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!